keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Avoliitto belgialaiseen tapaan

Hyvät ystävät, tänään aion kertoa teille kaksi tarinaa siitä, miten sama asia toteutuu kahdessa eri maassa. Tulossa ovat myös saman sarjan jännittävät jatko-osat Belgialaisen kesätyön tapaus sekä Miten todistetaan parisuhteen olemassaolo viranomaisille oleskelulupaa varten.

Avoliitto belgialaiseen tapaan

Olipa kerran nuori nainen ja nuori mies, joita kutsukaamme edelleen tutuksi käyneillä kirjaimilla M ja P. M ja P tapasivat Hollannissa Erasmus-vaihdossa vuonna 2006 ja ovat seurustelleet  nyt yli neljä ja puoli vuotta. Koska M ja P asuvat vihdoinkin samassa maassa eli Belgiassa ja samassa osoitteessa, suomalainen lukija saattaisi olettaa, että he ovat avopari. Mutta kas, ei näin olekaan: Belgian lain edessä he ovat kämppiksiä ennen kuin toisin todistetaan.

P ja M määrittelevät kuitenkin itsensä selkeästi yhteiskunnallisella käsitteellä "pariskunta", eikä heillä ole mitään sitä vastaan, että yhteiskunta pitäisi heitä avoparina. Kiinnostava sivuseikka on myös se, että avoparit hyötynevät avopariudestaan verotuksellisesti. Täten M ja P marssivat Herran vuonna 2011 syyskuun 28. päivä belgialaiseen maistraattiin kysymään, voisiko heistä tulla avopari. Jos tämä on mahdollista, he ovat päättäneet mennä maukkaalle avoliittolounaalle ennen kuin P:n iltaluento alkaa.

P on kertonut M:lle, että tullakseen avopariksi heidän on tehtävä eräänlainen virallinen avoliittosopimus. Se on sinänsä ihan reilua, kun on kuullut tarinoita suomalaisista tovereista, jotka on tulkittu virastoissa avoliittoon samassa asunnossa asuvan, vastakkaista sukupuolta olevan kämppiksen kanssa. Maistraatissa selviää, että avoliittosopimusta varten M, parisuhteen ulkomaalainen, tarvitsee todistukset Suomen maistraatista siitä, että on olemassa ja on naimaton. Tämä on vielä ymmärrettävää, ja M harmittelee, ettei ehtinyt hakea kyseisiä lärpäkkeitä Suomen maistraatista ennen muuttoaan kaiken kiireen keskellä.

Paljastuu myös, että P ei asu vielä virallisesti uudessa kodissaan, koska tietojen päivittymiseen menee ainakin pari viikkoa. No, ei sitten avoliittoa tänään.

Sitten alkaa kiinnostava osuus. Maistraattihenkilö kertoo, että koska M on asunut myös Hollannissa, hänen on todistettava, ettei hän ole mennyt naimisiin sielläkään. Kun M tunnustaa, ettei koskaan Hollannissa asuessaan laiskuuttaan ja byrokratiakammoisuuttaan ilmoittautunut mihinkään maistraattiin, maistraattihenkilö kertoo, että M:n on sitten hankittava Hollannista paperi, josta selviää, että ei tuommoista henkilöä meidän maassa ole asunut, ei myö tiijetä mittää.

Maistraattihenkilö kertoo myös, että jos M ja P haluavat avoliittoon, heidän on myös selvitettävä notaarilta, pitääkö heidän tehdä testamentti ja millainen ja miten se pätee Suomessa ja miten Belgiassa. Sinänsä ihan viisasta, koska vaikka M ja P suunnittelevat nuorten ihmisten tavoin elävänsä hyvin pitkään, testamentin tekeminen ei tapa ketään niin kuin avioehdonkaan tekeminen ei saa ketään avioparia eroamaan. Mutta tässä on tullut runsaasti selviteltävää, joten maukas avoliittolounas kutistuu penkillä nakerrettuihin epäavoliitto-croissanteihin.

Avoliitto suomalaiseen tapaan (toistaiseksi toteutumaton vaihtoehto)

M ja P ovat nainen ja mies. M ja P muuttavat samaan osoitteeseen kahdestaan. M ja P ovat avopari. 




Iltani kotikummituksena


Istun yksin pimeässä, kylmässä talossa. Olen kohdannut sähkökatkon. Sähkö on ollut poikki jo tunnin, ja kyyhötän keittiössä lepattavien liekkien ympäröimänä. Kumma sattuma on, että ostin juuri tänään pitkiä valkeita kynttilöitä, jotka pääsevät heti käyttöön.

Tämän talon vanhin osa on rakennettu vuonna 1900. Remontin aikana ensimmäisen timpurin nimikirjoitus löytyi lattialaudan alta. Kun istun viettämässä iltaani kynttilänvalossa, ajattelen heitä kaikkia, jotka ovat täällä asuneet ja joista en tiedä poikaystäväni sukulaisia lukuun ottamatta juuri mitään. Vaikka en uskokaan, että meillä olisi oma kotikummitus, vetäydyn mieluummin keittiöön kadun viereen, ohikulkevien autojen modernien äänien luo, kuin hiippailen talon mustuudessa ja näen vaaleita häilähdyksiä itsestäni satunnaisissa peileissä.

Kun olin maalaamassa ovenkarmeja, kuului whump! ja ympärillä pimeni. Ajattelin: no, ainakin on tietokone ja netti. Voin vihdoinkin päivittää blogia ja liittää mukaan pari kuvaa iloisista Belgia-asioista. Mutta eipä tietenkään ollut nettiä, koska ei ole sähköjä. Siksipä kirjoitankin tätä tekstitiedostoihini ja rykäisen heti teidän nähtävillenne, kun pääsen sivistyksen pariin. Onneksi on suklaata (belgialaista) ja pähkinöitä (P:n vanhempien puutarhasta).

Haluaisin laittaa tänne paljon valokuvia, mutta nykyteknologia ei ole ollut puolellani tässäkään asiassa. Kuvitelkaa siis sukupäivällisiä, juustoja ja punaviiniä, kanaaleja ja vanhoja kapeita kivitaloja sekä juoksevia muhkeita hevosia, joiden harjoihin on letitetty Belgian lipun värejä: mustaa, punaista, keltaista.

Kaksi kuvaa minulla on sentään teille jo tarjota. Kun tulin tänne, tiesin, että kaipaisin suomalaista syksyä: sieniä ja marjoja, kultaisia koleita ruskailtoja. Mutta on Belgiallakin puolensa. Tällä viikolla aurinko on helottanut ja lämpötila on keikkunut 25 asteen hehkeämmällä puolella. P:n sukulaisten puutarhat tuottavat saksanpähkinöitä, tomaatteja, vadelmia, yrttejä, kesäkurpitsoita, joita mekin saamme kaappeihimme. Ja P:n chili- ja paprikaprojektit pukkaavat nekin satoa: välillä tulista, välillä mietoa. Paprikat päätyvät ruokiin, jääkaappiin sekä keittiön ikkunaan, jossa ne tervehtivät ohikulkijoita hilpeillä väreillään omana keittiöruskanamme. 



Noin kolme tuntia myöhemmin: sähköt ovat saapuneet, valkeus on tullut! Ja uusi merkintä Unikkoversumiin, hop!

torstai 22. syyskuuta 2011

Muutto & muutos

Tänään on kulunut kolme viikkoa ja yksi päivä siitä, kun lähdin Suomesta lentokoneella kohti Belgiaa.

Tänään on kulunut viikko siitä, kun muutin uuteen taloon. Tässä paikassa, jota alan jo uskaltaa nimittää kodiksi, ei ole vielä suihkua eikä portaita ullakolle, mutta sentään asuinkumppanina lämminihoinen flaamilaispoika, joka kasvattaa chilejä, laittaa hyvää ruokaa, tekee nahkalaukkuja ja opettaa ammatikseen kolmea eri asiaa.

Tänään on kulunut päivä siitä, kun sain nettiyhteyden kotiini. Koska olen sekä innokas kirjoittaja että valokuvaaja, on selvää, mitä tästä kaikesta seuraa: blogi.

Olen seurustellut lämminihoisen flaamilaispoika P:n kanssa neljä ja puoli vuotta, joten ehkä on vihdoinkin aika asua virallisesti saman katon alla. Tapasimme ollessamme Hollannissa Erasmus-vaihdossa kämppiksinä, ja kämppiksinä serusteleminen on sikäli kätevää, ettei meidän koskaan tarvinnut muuttaa yhteen Hollannin-vuoden aikana. Hollannin jälkeen olemme viettäneet nämä neljä vuotta vääntäen maisterintutkintojamme kasaan omissa maissamme, työskennellen, tulevaisuutta suunnitellen, loputtomasti rahaa Suomen ja Belgian välisiin lentolippuihin tuhlaten.

On elämässäni ollut muitakin alkuja. Olen muuttanut pohjoisesta pikkukaupungista Helsinkiin, Helsingistä Hollantiin. Ehkä aika on antanut painua aiempien muuttojen kauhut armeliaasti unholaan, mutta tämä muutto on tuntunut kuitenkin kaikista rankimmalta. Belgia-tavaroita on rahdattu matkalaukuissa jo alkuvuodesta, ensimmäinen muuttokuorma on lähtenyt matkaan toukokuussa, viimeiset laukut odottavat vieläkin sukulaisten armeliaassa huomassa. Olen purkanut parisängyn yksin yön pimeinä tunteina, pakannut kärpäsiä surisevassa kuumassa asunnossa, myynyt vaatteita kirpputoreilla, antanut niitä kavereille, heittänyt lopulta roskiinkin; olen saanut hermoromahduksia ja nukkunut vähän. Ja kun tulin Belgiaan, oli täällä vastassa toinen työmaa eli remontti, jonka pahin sähkö- ja putkivaihe oli onneksi jo ohitettu. Mutta remontista ja muuttolaatikoista huolimatta tämä talo on jo Koti isolla k:lla, paikka, jossa juodaan punaviiniä kavereiden kanssa ja syödään paljon belgialaista suklaata ja istutaan pihalla ja puhutaan monilla eri kielillä yhtä aikaa.

Ilmoittauduin motivoituneena maahanmuuttajana jo toisena päivänä hollannin kurssille. (Kelle asia on epäselvä, valaistakoon se vielä: Belgiassa on kolme virallista kieltä: ranska, hollanti ja saksa. Flaami-nimistä kieltä ei varsinaisesti ole, se on vain nimitys Belgian puolella puhutulle hollannille. Eroa hollannin ja flaamin välillä voisi verrata ehkä eroon Suomessa ja Ruotsissa puhutun ruotsin välillä.) Pääsin heti mukaan intensiivikurssille, aiempien opintojeni perusteella tasolle neljä, ja nyt istun neljänä iltana viikossa Gentin keskustassa puhumassa hollantia. Viimeisimmistä opinnoistani onkin jo aikaa, koska Suomessa ei ole mahdollista opiskella hollantia kovin pitkälle, ja muistini syövereistä on alkanut pulpahdella esiin hollannin sanoja. P osti minulle lahjaksi seitsemännen Harry Potterin hollanniksi, ja koskapa olen lukenut sen jo suomeksi ja englanniksi, ei tekstin ymmärtäminen ole ylen vaikeaa. Tavallisin bussilukemiseni on kuitenkin Arvid Järnefeltin Vanhempieni romaani, joka minulla oli sattumalta kesken juuri nyt, ja venäläissyntyisen Elisabet Järnefeltin uusien ja outojen Suomi-kokemuksien lukeminen tuntuu lohduttavalta, kun istun itse vierasta kieltä säksättävien gentiläislasten keskellä helteisessä ruuhkabussissa.

Haluan kirjoittaa tätä blogia kertoakseni kuulumisia tutuille ja tutustuakseni myös vieraisiin netissä seikkaileviin ihmisiin, ehkä myös Benelux-alueella asuviin. Blogin nimi on Unikkoversumi, koska monet liittävät unikot mielikuvissaan Flanderin alueeseen, eivätkä vähiten John McCraen In Flanders Fields -runon ansiosta, josta lisää ehkä joskus myöhemmin. Haluan myös laittaa tänne valokuvia: kuvia Gentin vanhoista taloista, meidän huoneistamme, ruoista, floorasta & faunasta, ehkä myös klassisia bloggaajien "päivän asu" -kuvia (tänään päivän asuna on toiminut muun muassa maalitahraisten verkkarien ja P:ltä perityn t-paidan charmantti kombinaatio).

Näistä kerron kuitenkin lisää myöhemmin. Tervetuloa mukaan, toverit, welkom!