keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Iltani kotikummituksena


Istun yksin pimeässä, kylmässä talossa. Olen kohdannut sähkökatkon. Sähkö on ollut poikki jo tunnin, ja kyyhötän keittiössä lepattavien liekkien ympäröimänä. Kumma sattuma on, että ostin juuri tänään pitkiä valkeita kynttilöitä, jotka pääsevät heti käyttöön.

Tämän talon vanhin osa on rakennettu vuonna 1900. Remontin aikana ensimmäisen timpurin nimikirjoitus löytyi lattialaudan alta. Kun istun viettämässä iltaani kynttilänvalossa, ajattelen heitä kaikkia, jotka ovat täällä asuneet ja joista en tiedä poikaystäväni sukulaisia lukuun ottamatta juuri mitään. Vaikka en uskokaan, että meillä olisi oma kotikummitus, vetäydyn mieluummin keittiöön kadun viereen, ohikulkevien autojen modernien äänien luo, kuin hiippailen talon mustuudessa ja näen vaaleita häilähdyksiä itsestäni satunnaisissa peileissä.

Kun olin maalaamassa ovenkarmeja, kuului whump! ja ympärillä pimeni. Ajattelin: no, ainakin on tietokone ja netti. Voin vihdoinkin päivittää blogia ja liittää mukaan pari kuvaa iloisista Belgia-asioista. Mutta eipä tietenkään ollut nettiä, koska ei ole sähköjä. Siksipä kirjoitankin tätä tekstitiedostoihini ja rykäisen heti teidän nähtävillenne, kun pääsen sivistyksen pariin. Onneksi on suklaata (belgialaista) ja pähkinöitä (P:n vanhempien puutarhasta).

Haluaisin laittaa tänne paljon valokuvia, mutta nykyteknologia ei ole ollut puolellani tässäkään asiassa. Kuvitelkaa siis sukupäivällisiä, juustoja ja punaviiniä, kanaaleja ja vanhoja kapeita kivitaloja sekä juoksevia muhkeita hevosia, joiden harjoihin on letitetty Belgian lipun värejä: mustaa, punaista, keltaista.

Kaksi kuvaa minulla on sentään teille jo tarjota. Kun tulin tänne, tiesin, että kaipaisin suomalaista syksyä: sieniä ja marjoja, kultaisia koleita ruskailtoja. Mutta on Belgiallakin puolensa. Tällä viikolla aurinko on helottanut ja lämpötila on keikkunut 25 asteen hehkeämmällä puolella. P:n sukulaisten puutarhat tuottavat saksanpähkinöitä, tomaatteja, vadelmia, yrttejä, kesäkurpitsoita, joita mekin saamme kaappeihimme. Ja P:n chili- ja paprikaprojektit pukkaavat nekin satoa: välillä tulista, välillä mietoa. Paprikat päätyvät ruokiin, jääkaappiin sekä keittiön ikkunaan, jossa ne tervehtivät ohikulkijoita hilpeillä väreillään omana keittiöruskanamme. 



Noin kolme tuntia myöhemmin: sähköt ovat saapuneet, valkeus on tullut! Ja uusi merkintä Unikkoversumiin, hop!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti