tiistai 11. lokakuuta 2011

Gentiläistyminen prosessina

Kun muutin tänne, ajattelin, että voin kutsua itseäni gentiläiseksi silloin, kun olen neuvonut kadulla tuntemattomia henkilöitä oikein. Samalla viikolla vastaan tuli turistipariskunta, joka kysyi minulta englanniksi, miksi niin monilla gentiläisillä oli tiettyä tummanvihreää olevat vaatteet. Tiesinhän minä  - koska olin itse kysynyt sitä P:ltä. Muuan gentiläisen koulun oppilaat käyttävät vihreitä vaatteita, vaikka täällä ihmisillä ei yleensä ole koulupukuja. Sattumalta minulla on monia samansävyisiä pukimia, joten ainakin näytän katukuvassa uskottavalta.

Koulupukuepisodin jälkeen asetin itselleni seuraavan tavoitteen: voin kutsua itseäni gentiläiseksi, kun olen neuvonut kadulla tuntemattomia henkilöitä oikein hollanniksi. Tänään se tapahtui. Olin eksynyt hieman itsekin, tosin tahallani, ja harhailin kauniilla sivukadulla kanaalin lähellä. Vastaan tuli nainen, joka kysyi tietä, ja neuvoin hänet perille. Valmiiksi taskussa oleva kartta toki auttoi asiaa. Vaikka osaan nyt reitin hollannin tunnille vaivatta, pidän karttaa todennäköisesti mukana, kunnes se hiutuu repaleiksi. Kartta mahdollistaa oikopolut, kiertotiet, poikkeamat ja reitille palaamiset, ja niitä tarvitaan runsaasti gentiläistymisprosessissa.

Nyt odotan sitä aikaa, kun pystyn neuvomaan tuntemattoman turistin täydellisellä soraärräisellä gentiläismurteella laitakaupungin paikkaan X, jonne pääsee vain oudolla bussi-ratikka-pyörä-lautta-kuumailmapallo-yhdistelmällä salaista tunnelia pitkin.Tavoitteita pitää aina olla.

Tämä viikko on ollut muutenkin hyvä. Maanantaina postilaatikkoon ilmestyi kortti ystävältä, tänään ihana muheva kirjekuori toiselta. Se sisälsi yhden suosikkinaistenlehdistäni, jonka lukeminen menee henkisesti samaan kategoriaan laiskojen aamujen, vihreän teen juomisen, kasvonaamioiden, Yrjönkadun uimahallin ynnä muiden terveellisten hemmottelujuttusten kanssa.

Kuva: cafeyrjo.net / Mari Herrala
 Yrjönkadun kakkoskerroksessa hengailu on yksi niistä jutuista, joita kaipaan Helsingistä ihmisten ohella eniten. Muita ovat muun muassa kuoroilu, Suomenlinnan kukkuloilla vaeltaminen ja meren tuoksu. Suunnistan syyslomalla pohjolaan, joten Helsinki-nautinnoille on taas aikaa.

Olen kuitenkin iloinen siitä, että täälläkin on asioita, joita saatan kaivata Suomessa ollessani. Tietysti kaipaan muuatta belgialaispoikaa, mutta on myös muita ihmisiä, on hollannintunnit ja vakipaikaksi muodostunut kahvila, jossa saa mainiota cappuccinoa kermavaahdolla. (Kuulun siihen koulukuntaan, joka voi syödä suunnilleen kaiken kermavaahdon kera.) Ja on tämä talo, joka ei ole enää vain remonttikaaos vaan koti, ja kotiutuminen etenee siinä huoneesta toiseen samalla tavoin kuin gentiläistyminen etenee minussa, varmasti ja vähän kerrallaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti