sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Kelttisunnuntai

Kävin tänään Ranskassa. Ranskassa käyminen ei sisältänyt Pariisin kaduilla flaneerausta, kahviloita, patonkeja eikä katusoittajien harmonikkamusiikkia vaan noin viiden minuutin autoajelun sekä toivottoman parkkipaikan etsimisen. Koska parkkipaikkaa ei löytynyt, palasimme takaisin Belgian puolelle. Sellaista ulkomaanmatkailu välillä on.

Vietimme siis sunnuntaimme Länsi-Belgiassa Verwikissä, joka on yksi Belgian vanhimpia kaupunkeja. Verwikin vieressä on Leie-joki, ja joen toisella puolella on Werwicq-Sud, joka on Ranskaa. Ranskan-matkamme ainoa tarkoitus oli siis käydä Ranskassa Ranskassa käymisen vuoksi. Käytännössä valtakunnan rajan eron muuttumisen huomaa kielen vaihtumisesta ranskaksi (Wervik kuuluu Flanderiin eli hollanninkieliseen alueeseen) sekä katukylttien erilaisesta ulkomuodosta. Kuulemma viini ja juustokin on halvempaa.

Kuvassa blogin päähenkilötär. Vasemmalla puolella Belgia, oikealla Ranska, keskellä Leie-joki.: 


Wervik-päivämme syynä oli historianelävöittämistapahtuma, jossa kelttiläiset ja roomalaiset ajan vaatteisiin pukeutuneet historianharrastajat esittelivät ajan aktiviteetteja yleisölle ulkoilmamuseossa. Näytillä oli ainakin ruokia, käsitöitä (joita sai myös ostaa) sekä sota- ja rituaalinäytöksiä. P:n perhe on harrastanut historianelävöittämistapahtumia yli kymmenen vuotta.

Jo muinaiset roomalaiset tiesivät, miten herkutellaan.


P tekee historianelävöittämistapahtumissa yleensä omia nahka- tai puutöitään ja kertoo yleisölle niistä, ja P:n vanhemmat myös myyvät perheen tekemiä juttuja, kuten laukkuja, vöitä ja lasten puumiekkoja. Minä pukeudun pellavamekkoon ja istun nuotion ääressä. Toisinaan teen käsitöitä, toisinaan vain olen: katson ohi kulkevia perheitä, haistelen leiritulia ja kiertelen tutkimassa muiden tekemiä pronssikoruja, kudottuja kankaita, miekkoja ja kenkiä.

Tällainen on kelttikostyymini päivinä, jolloin lämpötila on lähellä 30 astetta. Normaalisti käytän alla myös toista mekkoa ja kylminä päivinä päällä vielä viittaa. Ruskeaan nahkalaukkuun on kätketty kamera, esine tulevaisuudesta.


Olin ensimmäisen kerran mukana ulkoilmamuseossa neljä ja puoli vuotta sitten, ja sen jälkeen olen viettänyt monia historiallisia päiviä erinäisisä keltti- ja keskiaikatapahtumissa Hollannissa, Belgiassa, Saksassa ja Luxembourgissa. Oleme kokeneet aurinkoisia päiviä ja rankkasateisia päiviä ja valvoneet kerran yöllä teltassa keskellä peltoa viiden kukon reviiritappelun takia. Mutta olemme myös syöneet hyvin ja paljon, tanssineet keskiaikatansseja ja tavanneet kiinnostavia ihmisiä. Ja kun pellavamekkoviikonlopun jälkeen palaa sivistyksen pariin, tuntuvat nykyaikaiset vaatteet jotenkin räikeiltä ja keinotekoisilta ja nykyaikaiset kengät korkoineen ja kapeine lesteineen epämukavilta huovutettujen sukkien ja historiallisten nahkakenkien jälkeen. Syytänkin historiameininkiä siitä, että viime vuosina olen alkanut käyttää melkein ainoastaan luonnonmateriaaleista tehtyjä vaatteita ja olen alkanut mieltyä myös luonnosta helposti saataviin väreihin: vihreän ja ruskean kauniisiin sävyihin: havun ja kaarnan ja sammaleen väreihin. Ehkä tämä kaikki johtaa vielä siihen, että pukeudun vain pellavakaapuihin ja kävelen kaikkialle paljain jaloin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti