maanantai 5. joulukuuta 2011

Juhlia ja ovia

Olimme P:n vanhempien luona sunnuntaina Sinterklaas-aamiasella. Aamiainen sisälsi runsaasti herkkuja, kuohuviiniä, kynttilöitä ja suklaata. Tiistaiaamuna 6.12. Belgiassa juhlitaan Sinterklaasia. Lapset laittavat savupiippujen lähelle kenkiä, jonne pistetään tyrkylle Sinterklaasin hevosille porkkanoita ja sokeripaloja ja Sinterklaasille itselleen vaikkapa snapseja. Vastineeksi Sinterklaas-pyhimys jättää kenkiin lahjoja. Sinterklaasina tarjotaan myös Neitsyt Marian muotoisia karkkeja ja suklaakirjaimia. Hollannissa Sinterklaas on tullut jo nyt maanantai-iltana, mutta eihän sitä jokaiseen Benelux-maahan yhden illan aikana ehdi, kun ei ole käytössä Joulupukin superporoja, tavalliset hevoset vain.

Belgialainen joulu on kyllä juhlapäivä, jota varten koristellaan kaupunki ja koti, mutta itse päivä ei ole kuitenkaan samalla tavalla kolme kuukautta etukäteen rummutettu überkekkeri kuin Suomessa. Belgialaiset saattavat syödä perheen kesken, ja joissakin perheissä annetaan lahjoja, joissakin ei. Lennän itse jouluksi Suomeen, ja - mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa - saan valkean joulun niin kuin jokaisena 27-vuotisen elämäni aiempana jouluna. Pohjoisen iloja semmoinen.

Vuosi sitten en juhlinut Sinterklaasia vaan olin toisissa juhlissa. Ulkona oli pimeää ja taivaalta satoi märkää hyhmää, mutta sisällä oli lämmintä ja valoisaa, musiikkia ja tovereita ja ruokaa, nuoria ja eläviä ihmisiä. Kun kello löi keskiyön, kokoonnuimme olohuoneeseen ja lauloimme yhdessä moniäänisesti itsenäisyyspäivän lauluja. Ulkona kaduille tekeytyi valkea joulu.

Aavistin kyllä jo silloin, että vuoden kuluttua tästä päivästä asuisin Belgiassa ja juhlani olisivat toisenlaisia; lunta ei ehkä olisi eikä moniäänistä Finlandiaa, mutta suklaata ja lämpöä kyllä. Mutta sitä en tiennyt, että alle puolen vuoden kuluttua kyseisistä juhlista lentäisin Belgian-matkaltani kotiin viikkoa suunnitelmaani aiemmin, koska laulaisin juhlaisäntämme hautajaisissa. Ei sellaiseen voi varauta, ei koskaan. Ja tuntuu epäreilulta, että toisten on lähdettävä kuin kesken juhlista, äkkiä ja takaoven kautta.Sellaisia mietin nyt, kun olen kaukana siitä maasta, jonka tunnen kuitenkin ensimmäiseksi kodikseni, ja kuitenkin niin lähellä sitä aikaa, joka ei koskaan enää palaa sellaisenaan.

Ei eletyn elämän täyteyttä voi kuitenkaan mitata vain elinvuosina. On myös muita mittareita, joita ei voi jakaa yksiköiksi eikä laittaa järjestykseen, sellaisia kuin yöt ystävien kanssa tai lauletut laulut tai siliteyt kissat tai syödyt lumihiutaleet.

Siispä toverit: hyvää itsenäisyyspäivää ja Sinterklaasia! Syökää enemmän lumihiutaleita kuin kaviaaria! Ja hän, joka tietää, mistä äskeinen sitaatti on peräisin, saa toivoa Sinterklaasilta kolme toivomusta, joiden sisältö olkoon ihmiskunnan yleistä hyvinvointia ja elämän kiehtovuutta voimistavaa.

2 kommenttia:

  1. Tulet vakavaan aiheeseen elämästä. Uskon, että jokaisella on oma täsmäaika, jolloin kutsutaan pois, tuonpuoleiseen. Uskon, että Kutsujan oikeudenmukaisuuteen voi täysin luottaa. Uskon myöskin, että itsekutakin valmistellaan jo hyvissä ajoin. Onneksi emme näe tulevaisuuteen, vaan voimme keskittyä tähän päivään!

    VastaaPoista
  2. Niinpä. Tästä aiheesta tulee vielä mieleen tämä artikkeli:
    http://www.mtv3.fi/helmi/kuudesaisti/artikkeli.shtml/2011/08/1377836/saattohoitaja-kertoo-naita-elamanvalintoja-potilaat-katuvat

    VastaaPoista