tiistai 20. joulukuuta 2011

Kainuun ja Buñuelin hengessä

Viime perjantaina laskeutui Helsinki-Vantaan kentälle lentokone mukanaan muuan liian aikaisin noussut henkilötär. Sen jälkeen sieluani ja ruumistani on ravittu hyvin monelta taholta: kirjoittajapikkujouluilla, suklaakonvehdeilla, yksityisellä belgialaisvieraan esittämällä käyrätorvikonsertilla sekä julkisella kuorokonsertilla, kuorokonserttipikkujouluilla ynnä eräällä saunaillalla ihanassa puutalossa. Siellä töiden ja opiskelun ja nettiroikkumisen lamauttama keho raksautettiin toverini jäsenkorjauksen avulla takaisin asemiinsa. Nyt välillä pysähdyn ihmettelemään, mikä on tämä kumma tunne hartioissani - tämä ei mikään. Sellaisiin juntturoihin lienen syksyn aikana tottunut. Saunaillan jälkeen näin unta, jossa yöpymishuoneeni oli jännittävä ranskalainen kylpylä. Siellä oli värikkäitä kaakeleita ja iloisia koulutyttöjen parvia. Pidän enemmän tästä kylpylätematiikasta kuin lähiöunien alakategoriasta.

Kotopuolesta myös huhuttiin, että Unikkoversumi on päässyt kainuulaisen KotiseutuPlus-lehden Blogit testissä -palstalle, jossa blogeja arvioidaan samaan tyyliin kuin elokuvia ja kirjoja. (Teksti löytyy 15.12. ilmestyneestä pdf-muotoisesta lehdestä sivulta 20.) Tästä kuullessani minulla oli samanlainen olo kuin unessa, jossa joudun yhtäkkiä keekoilemaan alastomana väkijoukossa, eikä "väkijoukko" tarkoita tässä Helsingin Yrjönkadun uimahallin muita naisasiakkaita. Onhan blogi tekstilajina usein paljon henkilökohtaisempi ja päiväkirjamaisempi kuin esimerkiksi kaunokirjallinen tuotos, jonka johdalla jonkinlaisen kulttuuriarvion pukkaaminen on ymmärrettävää, ja oman blogini ensimmäinen funktio oli toimia ulkomaankirjeenvaihtajan elämäntarinointipaikkana kavereilleni. Mutta lehtiarvio oli positiivinen, ja jos joku on löytänyt pieneen flaamilaisen virtuaalimajaani jutun perusteella, toivotan lämpimästi tervetulleeksi. Ainakin kävijätilastoissa näkyy hurja piikki.

Tekstiäni kuvattiin arviossa muun muassa seuraavalla tavalla:

Blogin kerronta on sujuvaa ja ajatuksenjuoksu mielikuvituksellista. Moniulotteinen teksti on oivaltavaa ja kieliopillisesti puhdasta. Tekijä kuvailee elämää Belgiassa rikkaalla ja raikkaalla tyylillä inspiroiden ja luoden lukijalle mielihalun ryhtyä itsekin blogimaailman parantajaksi.

Arvion ainoat kehitysehdotukset kohdistuivat ulkoasuun:

Blogin ulkoasu ei ole yhtä ilmeikäs kuin tekijän teksti on persoonallinen; se ei myöskään anna viitteitä kirjoittajasta. Tosin blogihan on vasta syntynyt, joten ehkäpä ajan kuluessa ja kirjoittajan kotiutuessa saavat lukijatkin lisää silmänruokaa.

Olen itse tällä hetkellä tyytyväinen tähän flegmaattiseen valkoiseen taustaan, koska sellainen toimii yleensä parhaiten, jos kirjoittaja haluaa esitellä blogissaan paljon valokuvia, eikä pikkusiskoni saa valkoisesta taustasta migreeniäkään. Ulkoasun suhteen voin kuitenkin luvata, että lisää kuvia on tulossa - etenkin, jos tietokoneeni muistikorttipaikka alkaa jälleen toimia tai jos P ei tuhoa vahingossa koko muistikorttini valokuvia siirtäessään niitä jalosti koneelleen, kuten ei tietystikään ole koskaan käynyt, ei, kuvitteellinen esimerkki tämä vain, ei ole traumoja lain! Valokuvat lisääntyvät myös silloin, kun valo lisääntyy ja tämä nöljäinen harmaa talvikausi lakkaa, kun saan isäni überkameran lainaan, kun ullakolla on huonekaluja ja salaperäinen rytöläjä katoaa työhuoneestamme valokuvausoperation tieltä. 

Ja lopuksi: koska silmänruokaa on toivottu, on valitettavasti kerrottava, ettei silmänruokaa ole tähän metablogistiseen kuivankälpäkkään merkintääni tarjolla. Sen sijaan siskoni valokuva-arkistosta löytyi eräänsorttinen ruokasilmä, joka toimi viime vuoden kirjoittajapikkujouluissamme yleisenä surreaalielementtinä Andalusialainen koira -leffan hengessä. (Tämän vuoden pikkujoulujen surreaalielementti oli MacGyver-juomapeli.) Lopuksi karkkimateriasta muovattu silmä syötiin. Siihen hupentui pikkujoulujen kummallinen gourmet. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti