torstai 26. tammikuuta 2012

Älä hei nokittele mulle

Asumme täällä Belgiassa alueella, jossa on pankkeja, viherlasi-ikkunainen kirkko, pieni puisto lähellä, suuri puisto kauempana, kouluja ja päiväkoteja, ihana leivosputiikki, kalakauppa (jossa meidät tunnettaneen "pala raakaa lohta kotona graavattavaksi ja kaksi hollantilaista silakkaa" -pariskuntana") sekä valtava olutkauppa, varmaan yksi Belgian suurimpia, jossa on valikoima trappist-, pilsner-, kriek-, mansikka-, savu-, kirsikka-, banaani-, vadelma-, sateenkaari-, kissanmaito- ja sammakonkutuoluita. (No, pistin vähän omiani joukkoon.) Kotikadullani on myös kaksi hautaustoimistoa. On ihan tavallista, että kävellessäni bussipysäkille kadulla nököttää hautakiviä odottamassa

Tämä alue tunnetaan myös siitä, että täällä asuu kanajengi. Kanajengi hallitsee kadun kulmia, kokoontuu metsiköissä ja puistoissa ja munii ja lisääntyy salaisissa paikoissaan. Yksi kanajengin päämajoista sijaitsee vastapäätä meitä. Kadulla saattaa hyöriä kahdeksankin kukkoa ja kanaa kimpassa ja ylitellä teitä mielensä mukaan (onneksi autoilijat ovat tottuneet hidastamaan). Seurasimme syksyn aikana yhden kanan pesueen kasvamista: siinä oli kaksi valkoista, yksi kirjava ja yksi musta poikanen. Kun kana kohtasi koiran kadulla, alkoi rähinä - kanan toimesta.

Kanajengi sai alkunsa kuulemma siitä, kun joitakin kotieläinyksilöitä pääse vapaaksi ja ne alkoivat elellä kadulla. Kaupunki taisi päättää, että eipä niistä harmiakaan ole, ja tämmöisenä tilanne on jatkunut useita vuosia. Kun muutin tänne, heräilin aamuyöstä kukkojen mölinään, mutta siihenkin tottuu niin kuin totuin Helsingissä rautiovaunujen ääniin. Aina, kun menen kävelylle, kohtaan muutaman lintuyksilön, mutta niistä on hankala ottaa kuvia, koska ne viipottavat paikasta toiseen. Ensimmäisen kuvan porukka asuu meitä vastapäätä sijaitsevassa puskassa (tuo etualan katu on normaali autotie), jälkimmäinen kukko taas tämän metsikön liepeillä.



Kaupungin kanakanta lisääntyynee tänä keväänä, koska aiomme hankkia pari kanaa takapihallemme. Täällä on varsin tavallista, että myös esikaupunkialueella asuvat pitävät kotieläimiä hupinaan ja hyötynään. Meidän kanamme eivät elele kaduilla, vaan niille on nikkaroitu jo tilava aitaus. Suunnitelmissa on myös rakentaa pieni kanamökki, jonka täytyy olla poikaystäväni mielestä ehdottomasti suomalaisella punamultamaalilla maalattu. Jos munia siunaantuu syötäväksi asti, ainakin ne ovat peräisin onnellisista kanoista.

3 kommenttia:

  1. Aika jännä juttu että teillä on siellä todellisia citykanoja, luulisi että kissat popsisivat ne suihinsa heti ensimmäisen tilaisuuden tullen... Taitavat olla aika hurjia tapauksia nuo tipuset :D

    VastaaPoista
  2. Olipa upea kuva kukosta!

    VastaaPoista
  3. Sensaatio: Minäkin yllätyin niistä aluksi ja kyselin poikaystävältäni, että onko tuo ihan normaalia ja eihän niille käy mitenkään. Kadulla hiippailevia kissoja täällä ei itse asiassa ole näkynyt kovinkaan paljon, ehkä kanat ovat pelotelleet ne pois. :D

    Irja: Kiitos! Liikkuvasta ja pyrähtelevästä kukosta oli tosi hankalaa ottaa kuvaa, tuo on yksi onnistunut monen epäonnistuneen joukosta.

    VastaaPoista