lauantai 14. tammikuuta 2012

Variksenmarjaperjantai

Tällaista teen toisinaan perjantaina, jos minulla ei ole töitä eikä opiskeluja: herään, käyn suihkussa, syön aamupalaa, juon kahvia. Sitten menen yhteen bussiin ja vaihdan suuren hautausmaan pysäkin jälkeen toiseen bussiin. Toinen bussi vie belgialaiseen pikkukaupunkiin.

Astun ulos bussista vähän ennen rautatieasemaa. Kävelen kanaalin vierustaa pitkin erääseen oppilaitokseen.



Kun pääsen perille, ovat aamun tunnit jo ohi. Tässä koulussa korjataan autoja, suunnitellaan ja ommellaan kauniita kenkiä, pingotetaan nahkaa kenkien näköisten muottien päälle, entisöidään huonekaluja ja mitähän vielä. Minun lemmittyni löytyy luokasta, jossa tehdään nahkalaukkuja ja -vöitä. Oppilaat, jotka ovat aikuisia kaikki, ovat jo poistuneet. P surruuttelee nurkassa ompelukonetta ja tekee uutta laukkua.

Nyt, onnenpäivänä eli perjantaina 13. päivä, uusi laukku onkin joululahjani, joka on myöhästynyt yhden osan toimitusongelman vuoksi. Nyt melkein kaikki osaset ovat paikoillaan: hopeanvärinen lukko, jota voisin käyttää vaikka taskupeilinä, kaartuvat nahkakahvat, sisätasku, pienet tarkkaa kättä vaativat käänteet.

En ole mikään laukkufriikki: en kyttää  muotitalojen uutuuksia enkä käytä monen kuukauden säästöjä yhteen Vuittoniin tai Chaneliin. Tuskin edes tiedän muutamaa klassikkoa lukuun ottamatta, miltä sellaiset näyttävät. Jos joku niin tekee ja saa siitä iloa elämäänsä, se hänelle sallittakoon, etenkin jos panostaa oikeasti laadukkaisiin merkkeihin. Minulle riittää, että laukkuni on kaunis, kestävä ja toimiva ja että siinä on jokin pieni kiehtova silaus.

Joskus vuosi sitten aloin haaveilla Mulberryn Bayswaterista - en siksi, että se on tunnettu ja kopioitu merkki vaan siksi, että se on klassinen ja tyylikäs ja kävisi yhteen monien pukineideni kanssa. Tarvitsin mustaa laukkua, johon mahtuisi romaani ja vesipullo ja lompakko mutta joka ei olisi kilisevä hehtaarisäkki. Bayswateriin minulla ei ollut rahaa, mutta onneksi tähän parisuhteen liittyy tiettyjä etuja. En halunnut täyttä kopiota, koska vaikka P ei tehnytkään tätä laukkua kaupallisiin tarkoituksiin, ei se kuitenkaan olisi alan sääntöjen mukaan reilua puuhastelua. Kuulemma eroja on oltava seitsemän, ja sen jälkeen laukkua voi kutsua omaksi mallikseen. Samanmoisia melkein-Bayswatereita on näkynyt ainakin KappAhlissa ja Seppälässä keinonahkaisina.

Niinpä suunnistimme viime keväänä yhdessä toiselle puolelle Flanderia nahkakauppaan ostamaan materiaaleja. Sitten kävimme Hasseltissa, söimme hillittömästi ja monenlaista sekä ihailimme kaupungin keväisiä puita ja valomainostarjontaa:



Tänä syksynä P ehti käydä tositoimiin laukun kanssa. Tulin toisinaan perjantaisin tai lauantaisin kurkkimaan, miten työ eteni. Joimme kahvia ja söimme täytettyjä leipiä, ompelukone surisi.



Tänään keskuutemme syntyi sitten vihdoinkin uusi laukkuystävä hillittömän monen työtunnin jälkeen (en enää ihmettele merkkilaukkujen hintoja!). Ristin hänet nimellä Crowberry - Variksenmarja - kunnioittaakseni esikuvaansa Mulberryä. Kun nyt lauantaina lähden äänestysmatkalle Brysseliin, kulkevat henkilöllisyystodistukseni, äänestysoikeuslipukkeeni ja junakirjani mukana Crowberryn hellissä tummissa syövereissä.

Mä silmät luon ylös taivaaseen -ilme ja Crowberry
Voisin kerto teille tarinat sellaisistakin laukkuystävistä kuin Perhonen, Sudenkorento ja Kettu, mutta nepä ovatkin jo eri tarinoita ne.


4 kommenttia:

  1. On se hieno! Lisää laukkutarinoita!

    -hemingway

    VastaaPoista
  2. Laukku kiittää! Esittelen vielä joku päivä hänen toverinsa täällä.

    VastaaPoista
  3. Hyvä ihme että ihailen tuota laukkua ja sitä että se on itse tehty!
    Olin silloin lauantaina äänestyspaikalla virkailijana ja miten minulla onkin nyt tunne että näin sinut:-)

    VastaaPoista
  4. Mainiota, kun pistäydyit blogissani kylässä! Itsekin muistan, että katselin kohdallasi äänestäessäni, että tuo tyylikäs nainen näyttää samalta kuin lempiblogini kirjoittaja. En kuitenkaan uskaltanut ilmiantaa lukijuuttani siinä tilanteessa, jos olisitkin ollut joku muu. :) (Pitää varmaan keksiä jokin blogimaailman salamerkki: sormen pyöräytys, kumma sivuaskel taikka tunnussana!)Ihailin muuten kaulakoruasikin siellä!

    Laukkujen tekeminen näyttää kyllä magialta: ensin on läjä materiaa ja sitten onkin tuommoinen kassi, joka näyttää samalta kuin kalliissa putiikissa. Pitääkin tehdä lähiaikoina tänne jokin laukkukatsaus kuvien kera, kun semmoisia on sattuneesta syystä päässyt kertymään useampi kappale tänne flaamimajaamme.

    VastaaPoista