maanantai 27. helmikuuta 2012

Ulkosuomalainen seikkailee

Terve Suomesta, tyypit. Olen ollut täällä nyt puolitoista viikkoa, mikä aiheuttaa blogipassiivisuutta. Huomenna suuntaan kohti pohjoista viikonloppuna oleville mummoni 90-vuotissynttäreille. Kunnioitettava ikä se!

Olen ehtinyt huomata tässä muutaman Suomen-vierailuni aikana jo sen, että uudet baarit, kahvilat, ravintolat ja mut cityilmiöt syntyvät, kuolevat ja vaihtuvat yllättävän nopeaa tahtia. Bussin ikkunasta pälyillessä semmoisia huomaa, esimerkiksi Vallilan kerrostalojen värisuoraa katsellessa. Muuten Helsinki näyttää samalta kuin joululomallakin: vähän arktiselta ja kiireiseltä.  En enää kuitenkaan kärsi sellaisesta kaksoisvalotussyndroomasta kuin ollessani vaihdossa Hollannissa ja palatessani Helsinkiin. Silloin tuntui jotenkin raastavalta, että kaupunki oli sama ja minä eri; nyt taas minä olen sama (paitsi vähän hollannintaitoisempi) ja kaupunkikin melkein.

Olen onnistunut myös kokemaan mystisen alushoususeikkailun. Pakkasin matkalle yöllä ennen lähtöä ja kehua retostelin P:lle, miten nopea ja tehokas pakkaaja minusta on tullut. Suomessa huomasin, että se alushousupino, jonka olin siepannut kylpyhuonekomeron hyllyltä, sisälsi omien pöksyjeni lisäksi kumppanini kalsonkeja. Olipa nöyrä hetki se. Siispä suuntasin vaatekauppaan. Menin erääseen nimeltä mainitsemattomaan helsinkiläiseen putiikkiin ja ostin muutamia uusia vaatekappaleita lykätäkseni pyykkivuoropakkoani. Kun menin kassalle, alkoi myyjä puhua minulle englantia. Olin niin kummastunut, että mutisin vain hiljaa "thanks" ja liukenin ostokset hoidettuani takavasemmalle. En edelleenkään tiedä, mikä innoitti englannin puhumisen: ymmärtäisin sen, jos olisin mongertanut tapani mukaan jotain outoa, mutta en kommunikoinut myyjän enkä kenenkään muun kanssa millään kielellä moi-sanaa lukuun ottamatta ennen kuin myyjä alkoi puhua kolmatta kotimaista. Lärvinikin on mielestäni peruskainuulaista sorttia. Ehkä naamalleni on syöpynyt Belgiassa jonkinlainen ajovaloihin joutuneen jäniksen säikky naama, sellainen "apua, se puhuu mulle, pitää osata vastata" -ilme, jota myyjä sympatiseerasi.

Mutta nyt pakkaamaan! Mukaan ainakin Monte Criston kreivi (onneksi on laiha mies niiden vankilavuosiensa jälkeen), tietokone, Belgian-tuliainen vanhemmille ja vaatteita (ei kalsareita). Interesting & excellent & exciting & kaikkea semmoista.

2 kommenttia:

  1. Hih, minä taas puhun englantia myyjille toisinaan ihan tarkoituksella, myös yksin ollessani :D Etenkin jos myyjä on yrittänyt ignoorata minua tai jotain muuta huonoon asiakaspalveluun liittyvää... Omituista kieroilua minulta...

    VastaaPoista
  2. Hehe, itse en varmaan pystyisi semmoiseen, koska sanoisin kuitenkin väliin hermostuneena "niinku" eikä englannin aksenttinikaan liene jalointa oxfordilaista muotoa. Sen sijaan hollannin puhuminen julkisilla paikoilla Suomessa minusta on jotenkin hauskaa - ei tietystikään myyjien vaan belgialaiskavereitten tai P:n kanssa. Salakieli! Riskitöntä tosin sekään ei ole, koska kerran lähijunassa hollanniksi jutellessamme yhtyi vieressäni istuva tuntematon nuorimies keskusteluun, ja kävi ilmi, että hän oli kotoisin kymmenen kilometrin päästä P:n kotipaikkakunnalta ja oli nyt vaihdossa Suomessa. :D

    VastaaPoista