sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Arki

Kauniin päivän voi tehdä esimerkiksi seuraavanlaisilla asioilla:

1. Voi syödä hitaan aamupalan jonkin kauniin kirjan ääressä, vaikka semmoisen kuin Living in Morocco, jossa on mielettömän hienoja ja värikkäitä valokuvia. Kahviin saa laittaa kermaa.


2. Voi katsella keittiön perhekalenterista maaliskuun valokuvaa, jossa kölkyttelee eräässä toiseessa maaliskuussa, lumisemmassa, sauvain ja lumikenkäin kanssa mökillä päästäkseen liikkumaan ulkona mihinkään. Tai sitten voi kirjoittaa myös keittiön liitutaululle tehtävälistan sijaan runon (ei vielä toteutettu).


3. Voi katsoa, kuinka valo heijastuu lyhtyjen läpi. Lähteenä saa käyttää joko a) kynttilöitä, b) aurinkoa tai c) takkatulta.


4. Voi opiskella, tehdä töitä, juoda vähän lisää kahvia tai ihan vain plöröillä Internetissä ja päivittää Unikkoversumia.


5. Voi tarkistaa munatilanteen - että josko ne muutosta stressaantuneet lintupolot olisivat saaneet aikaan jotakin - ja tajuta, että on katsonut koko viikon väärästä paikasta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti