maanantai 12. maaliskuuta 2012

Onnellisten kanojen munia

Kevät ja monta huutomerkkiä! Tänään aurinko on paistanut pilvettömältä taivaalta ja lämpötila kivunnut yli 15 asteen. Nurmi on kylvetty, mustarastaita siementen parista hätyytelty, puistokävely suoritettu ja terassille kanaalin varteen kirsikkaolutta juomaan himoittu.



Kevään johdattamana luoksemme on saapunut kaksi olentoa, joiden hyvinvointi on nyt vastuullamme. Takapihamme perällä on puuaitaus, jossa käpsyttelee kaksi kanaa, kunnianarvoisaa vanhaa rotua, jonka juuret juontavat vähintäänkin vuoteen 1416. Minulla ei ole koskaan ollut minkään sortin eläimiä, vaikka niistä pidänkin, poikaystäväni on taas kunnollisen belgialaisen maatilan kasvatteja. Nyt Zout ja Peper - Suola ja Pippuri - yrittävät totuttautua meihin ja päin vastoin. (Zout ja Peper ovat ihan yhtä lailla mustavalkoisia, mutta Peper-paralla on sen lisäksi musta nokitun näköinen läikkä kaulassaan.)





Olen  iloinen, että pystyn hakemaan aamiasmunakkaani munat omalta takapihaltani. Siten voin varmistaa, että ainakin tältä osin ruokani tulee tilavasti ja lajinmukaisesti elelevien eläinten parista. Sitä paitsi kanat ovat kokoonsa nähden varsin hyviä biojätteen hotkijoita. P:n vanhempien luona yksi lempihuvituksistani onkin viedä ruokaa ahnaalle monipäiselle kanalaumalle, jotka ryntää potpottaen aidan luo, kun niitä lähestyy ihminen astia kädessä.

Puistokukkien lisäksi talouteemme on ilmestynyt toisen sortin kukkia, kiitos avomieheni. Kuinka monta hedelmänkaiverruskurssin käynyttä 25-vuotiasta miestä tunnette? Semmoiselle sitä heti rynnätään, kun olen Suomessa lomalla, ja keski-ikäisten rouvain kanssa kurkkuja ja retiisejä kaiverrellaan. Mitä tästäkin pitäisi sanoa? (Vaikka että nam.)


5 kommenttia:

  1. Kanat ovat kivoja lemmikkejä. Meilläkin oli niitä belgialaiseen tapaan muutama silloin kun asuimme entisessä talossa. Söivät kädestä ja pari niistä pystyin ottamaan syliinkin helposti. Houdini-kanani on vielÄ hengissä ja asustelee mieheni isän luona. :)

    Piilomajan kautta löysin muuten tänne jokin aika sitten. Kiva lukea jonkun toisen suomalaisen elämästä Belgiassa. Oma blogi on tosin hieman jäänyt taka-alalle kahden pienen lapsen takia.

    VastaaPoista
  2. Oi ihana, hedelmänkaiverruskurssi... en ole sellaisesta ennen kuullutkaan... ja tuo kontrasti kevätkuvien ja ikkunasta näkyvän maiseman välillä on pelottava... täällä kun tulee vaakasuorassa rakeita :D

    VastaaPoista
  3. Suklaasydän: Tervetuloa! Hauskaa, kun löysit tänne. Olen nimittäin itsekin käynyt kurkkimassa joskus blogiasi, kun muuttoni oli vielä haaveiluasteella, mutta en kehdannut jättää puumerkkiäni, kun itselläni ei ollut vielä blogia. Niinä aikoina teillä oli vain yksi kappale pieniä puolibelgialaisianne. Palajan taas käynnille! On kiinnostava kuulla muidenkin kanatarinoita, varsinkin noin kesyistä otuksista. Antaa nimittäin vähän toivoa sen suhteen, että meidänkin kanaparat joskus tajuavat, että se pihalla kävelevä kaamea otus tuo ruokaa eikä ole kanakopin taakse ryntäämisen arvoinen peloite.

    Sensaatio: En minäkään. Ja kuulemma samasta koulusta löytyy saippuankaiverruskurssikin! :D

    VastaaPoista
  4. Komeita kanoja. Muistin kuinka lapsuudessa heräsin vikkelään aina ollessani kyläilemässä tätini kotikartanossa, sillä pääsin etsimään munia kanojen aitauksesta! Juoksujalkaa menin ja ylpeänä ojensin tädilleni aamiaismunat. Kiitos tästä viehättävästä postauksesta, josta sain ajatuksen, että mikseipä omallekin takapihalle. Naapureiden reaktiota en kyllä uskalla arvata. Mutta jonakin päivänä, ehdottomasti!

    VastaaPoista
  5. La p'tite nantaise: Tervetuloa tänne, tulen Ranska-fanina vastakurkkimukselle! Ihania kanamuistoja sinulla. Ainakin oman lyhyen kanakokemukseni perusteella suosittelen kanoja, eikä naapurienkaan pitäisi häiriintyä niistä kauheasti. Kukko on volyymin suhteen tietysti vähän eri juttu, ja tämän voin sanoa noin viiden kukon reviiritappelun keskelle joutuneena. :D

    VastaaPoista