keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Pyöräpöyristys

Yritin mennä viime viikolla pyörällä hollannintunnilleni. Matka sinne on kahdeksan kilometriä suuntaansa, joten kahdesti viikossa siitä tulisi aika mukava hyötyliikunta-annos. Kun olin sinnitellyt pyörälläni puolisentoista kilometriä ja päässyt juuri hevoslaitumen viereen, kuului poksaus, jota hevosetkin varmaan säikähtivät. Totesin takarenkaan olomuodon varsin litteänsorttiseksi. Siispä pyörä lähimpään telineeseen ja bussin kyytiin, hop!

Nyt tiistaina kokeilin pyöräilyä uudelleen. Pääsin tällä kertaa kuumilla flaameja kihisevillä kaduilla jopa kuutisen kilometriä eteenpäin, kunnes alkoi kuulua kolinaa. No, pyörä parkkiin ja parin kilometrin kanaalinvarsikävely sitten. Takaisin tullessa ketjut irtosivat kunnolla, joten jouduin taluttamaan taas urbaanin metallihevoseni kotiin.

Jos lähden kolmannen kerran hollannintunnille, mitenhän käy? Hajoaako tanko keskeltä kahtia, vääntyvätkö sarvet korkkiruuville, sinkoutuuko satula viereteiltään iltapäiväruuhkan keskelle jonkin saatanallisen voiman ansiosta?

Olen muutenkin vielä vähän skeptinen tätä hyötyliikuntameininkiä kohtaan. Harrastan puistokävelyjä - mikäli asiantila on jäänyt jollekulle jostain kumman syystä epäselväksi - ja sen lisäksi kankeaa aamuista pseudojoogaa, käsipainoelvistelyä peilin edessä, satunnaista tanssimista, uimista ja bussiinjuoksemista. Iltaisin, öisin, teoriassa ja tarinoissa myös pyöräily on oikeasti kivaa. Viiletän tuulenvire hiuksissani pitkin hiljaisia, kauniisti punaisella merkittyjä pyöräteitä, kun semmoisia minulle tarjotaan. Mutta päivisin keskustassa pyöräilemisen ilo ei ole vielä vakuuttanut minua, vaikka ne sata ohitseni kiitävää, autojen seassa puikkelehtivaa gentiläistä muuta väittäisivätkin. Ei muuten, mutta kun niitä on niin paljon, ja sitten tulee mukulakiviä ja 1600-luvun kujia ja tööttääviä autoja ja törmäyksiä.

Vaikka pientä suomalaista pelottaakin, tasaisuutensa ja vihreän kaupunkikulttuurinsa ansiosta Belgia on Hollannin lisäksi  pyöräilyn luvattuja maita. Täällä näkee kaikenlaisia hauskoja ja värikkäitä pyörävirityksiä, vaikkei ihan samalla volyymillä kuin Hollannissa. On myös aika tavallista, että lapset on aseteltu pyörän päälle vähän miten kuten eikä kenelläkään ole kypärää, mutta siellä jälkikasvu näyttävät pysyvän. Koska halusin kuitenkin itselleni kypärän - ja vieläpä tyyliini sopivan citykypärän salama-über-neonväri-sporttikypärän sijaan - tilasin omani netistä Yakkay-merkin nettikaupasta.

Kuva: https://yakkayshop.com
Ostin siihen citykypärämehusteluissani vielä hattumaisen päällyksen, vaikka kypärää voi käyttää hyvin sellaisenaankin. Hyvä idea ja hyvältä näyttää netin kuvissa, mutta jostain syystä sama kypärähattu (mustaa pörröisehköä materiaa) näyttää superpäässäni suunnilleen Buckinghamin palatsin vahdin tötteröltä. Mutta siinäpä näyttäköön! Pidennänpä sitten kypärää käyttämällä mahdollisesti oman ikäni lisäksi huvittuneiden ohikulkijoiden ikiä.

3 kommenttia:

  1. En ole nähnyt Hollannissa ikinä yhdelläkään pyöräilijällä kypärää, paitsi kilpapyöräilijöillä. :-> Tietysti sellainen on varmaan ihan fiksu olla.

    VastaaPoista
  2. Mulla on vähän samat vibat pyöräilyn suhteen juuri nyt. Amsterdamin keskustassa pyöräileminen oli vielä kivaa leppoisaa, mutta Lontoon keskusta on täynnä takseja ja doubledeckereitä, joiden ohittelu vaatii pokkaa. Lisäksi pyöräkaistoja ei koskaan tunnu olevan siellä, missä pitäisi liikkua. Argh! Alle 4 km:n matkat tuleekin usein liikuttua ihan kävellen.

    VastaaPoista
  3. Maija Haavisto: Täälläkin niitä näkyy aika vähän, enimmäkseen sellaisilla kilpapyöräilijän näköisillä heeboilla, joilla asustukseen kuuluvat olennaisena osana myös neonväriset trikoot ja illalla lukuisat välkkyvät valot ja heijastimet. Mutta nyt menneenä talvena uutisoitiin, että sairaalan vuodepaikat olivat täynnä liukkailla kaduilla pyöräilleiden tyyppien luunmurtumien takia, ja ihan kuin sen jälkeen kypärät olisivat vähän lisääntyneet. (Voi tosin olla, että näin pyöräskeneen siirryttyäni kiinnitän asiaan vain enemmän huomiota.)

    hemingway: Yyh! Minulla soisi Londoniumissa pyöräillessä varmaan päässä vain koko ajan "There is a Light That Never Goes Out" -biisistä se doubledecker-kohta. Kehityin Hollannissa vähän aiempaa karskimmaksi pyöräilijäksi, mutta nyt sekin ominaisuus on kadonnut jonnekin. Meiltä on ydinkeskustaan sellaiset kuutisen kilometriä, jonka juuri pyöräilisi kätevästi mutta jota ei ihan joka päivä viitsisi kävellä. Se on matkana keskustaosuutta lukuun ottamatta onneksi melko harmiton, kunhan ei lähde pahimpana ruuhka-aikana liikkeelle.

    VastaaPoista