torstai 31. toukokuuta 2012

Kevätmöhmelö

On kevätmöhmelö, oikeastaan jo kesä-. Tekee mieli: juoda jääkahvia, istua puutarhassa, katsoa kuinka kärsimyskukka kipuaa pitkin seinää ja omena- ja kirsikkapuut varttuvat, kirjoittaa blogia pitkästä aikaa kunnolla, puhua hollantia kumppanin ja kylään tulleen suomalaisystävän kanssa. Ei tee mieli: istua sisällä tietokoneen ääressä ja tehdä Tärkeitä Asioita.

(Kärsimyskukka ei näytä minusta kyllä yhtään nimiseltään; ennemminkin sen kukinnot ovat kuvissa aika psykedeelisen näköisiä rökeleitä. Voisin kuvitella ne hohtamaan mustavalolampun alle jonnekin klubin seinille.)

Lupaan antaa kohta selityksen katoamiselleni. Sitä ennen kerron hauskasta yhteensattumasta, kun tällaiselle vapaan assosiaatiolörinän linjalle on lähdetty. Kun olin Suomessa viime viikolla, päätin vihdoinkin tuhlata puolitoista vuotta sitten saamani lahjakortin kirjoihin. Harkitsin ensin tietokonesanakirjoja ja kaikkea muuta järkevää, mutta ostinpa sitten ranskalaisen ruokabloggaajan Sylvie Aït-Alin Pariisilainen macaron-leivos -kirjan, koskapa olen kaivannut macaroneja arkeeni Pariisin-matkojeni jälkeen. Kun palasin Belgiaan kertomatta ostoksistani mitään, esitteli P ylpeänä uutta hankintaansa, silikonista macaron-vuokaa, jonne pursotellaan pieniä sieviä taikinanöppösiä. Kätevää, kun on tämmöinen telepaattinen suhde. Kirja vaikuttaa kuvituksineen ja resepteineen ihanalta, ja jos tuotoksistani tuleekin jalokivenväristen herkkujen sijaan outoja kakkaroita, voin vaikka väittää, että ne ovat niitä Nancyn seudun perinteisiä macaroneja.

2 kommenttia:

  1. Kevätmöhmelö on hyvä sana, se kuvaa jotenkin munkin fiiliksiä. :D Sellainen tosi ristiriitainen fiilis siinä mitä tekis mieli tehdä ja mitä pitäs tehdä, ja sen ristiriidan aiheuttama täydellinen sekaannus ja hajaannustila mielessä. x)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevätmöhmelöä on kyllä ilmassa! Lisään näihin yleisiin päämäärättömyyden oireisiin vielä satunnaiset, mihinkään johtamattomat hullaannukset ja yleisen saamattomuuden. Onneksi on jo kesä ja tässä päässä pahin kevätmöhmelöisyyden syy (=gradu) postettu häiritsemästä. :)

      Poista