perjantai 8. kesäkuuta 2012

Erään aikakauden päätös (eli kootut selitykset)

Minä ja Iso G, tuttavallisemmin vain G, tapasimme jo vuosia sitten. Olin juuri palaamassa Suomeen Erasmus-vaihtoni jälkeen ja halusin saada tehtyä opintoni äkkiä, jotta voisin miettiä tulevaisuutta erään vaihdossa tapaamani belgialaispojan kanssa. G:n aihio syntyi keskustelussa ja jäi kasvamaan mielessäni, loi uusia lonkeroitaan yliopistolla jalostetun kognitioni kulmiin kuin kärsimyskukka.

Minä ja G vietimme yliopiston graduseminaarissa aikaa muiden kaltaistemme kaksikkojen kanssa. Toisinaan luikahdimme yhdessä kirjastoon, toisinaan halusin vain vältellä G:n kohtaamista. Seminaarivuoden aikana sain puskettua kelvollisen tutkielman aiheestani, mutta sitten tajusinkin, että oikeastaan alkuperäisestä aiheestani (kirjailija X:n kielenkäyttötavat) yksikin osa-alue olisi tarpeeksi iso - jos ottaisin kaiken mukaan, G:stäni kasvaisi hillitön rökäle.

Sitten tuli työharjoittelu kustantamossa. Pidin työstä suuresti, mutta Iso G ruikutti, kun hänet niin julmasti hylkäsin. Sitten tuli muita opintoja ja tenttejä, jotka vaativat huomiota sitkeällä hyttysmäisellä ininällään. Tuli satunnaisia töitä ja sitten isompi työpaikka.

Kävin töissä. Iso G oli alati läsnä: ei tosin käytännössä vaan mielessäni. Se alkoi tulla mustasukkaiseksi. Minäkin aloin olla stressaantunut ja mahaongelmainen, kun samalla tiesin, että G pitäisi päästää maailmalle mahdollisimman pian, ja olin jo muuttamassa Belgiaankin. Kun keskustelin kerran ystäväni kanssa, joka kuvasi karuja kirjastopäiviään oman G:nsä kanssa, tajusin, kuinka kateellinen olin heille, ystävälle ja hänen G:llensä. Annoin seuraavan kuukauden palkkani ja työkokemukseni toiselle henkilölle, pätevän oloiselle, joka oli jo päättänyt suhteensa oman G:nsä kanssa. En päässyt heti G:n kimppuun, koska sairastuin yleensä niin perusterveenä noin kymmenpäiväiseen tautiin, ehkä sikainfluenssaan. Uuden vuoden jälkeen minä ja G kohtasimme jälleen, aluksi varovasti tunnustellen, sitten riemukkaasti ja raastavasti. Vietimme jälleen tuokioita kirjastossa ja olohuonepöydän ääressä. Tapaamisia ryydittivät kahvi ja runsaat laskiaispullat.

Sitten sain taas töitä, sellaisia, jotka oli teoriassa helppo yhdistää G:n kanssa. Mutta enpä yhdistänyt! Ja sitten muutinkin jo Belgiaan ihan-kohta-valmis G:n mukani.  Monen onnellisen, hämmentävän, stressaavan ja värikkään kuukauden ajan keskityin hollannin opiskeluun ja vilkaisin G:tä silloin tällöin, mutta huomioni veivät puutarha ja tiilitalot ja kaikki uusi; maalit nimeltään Mint Meltaway ja Nordic Salt ja se punainen, jonka nimeä en nyt muista, mutta joka liittyi jotenkin pihviin; kaikenlainen remontteeraus siis.

Ja nyt! Viimeisimmän viikon aikana olen istunut tietokoneen ääressä keran Ison G:n, kirjoittanut, lukenut, oksentanut tekstiä, lakannut välittämästä sen oksennuksenomaisuudesta, kirjoittanut, suorittanut tekstuaalisia joukkomurhia. Olen puhunut unissani: ilmoitin P:lle, että on pakko tehdä käsityöt loppuun, eikä P tietenkään tajunnut, että "handicrafts" tarkoittaa tietysti gradua, mikä oli unisista surreaaliaivoistani raivostuttavaa. Olen nähnyt myös mystisiä stressiunia, kuten kerran sellaista, jossa äitini kaltainen hahmo liikkui Belgian-asunnossani. Ajattelin, että ei se voi olla äiti, äiti on Suomessa. Ja kun katson valeäidin kasvoja, keskellä olikin valtava kolmiomainen nenä. Heräsin kaameaan nenäsäikähdykseen. Ja sitten taas ylös, G:n kimppuun, uudelleen ja uudelleen, da capo al fine.

Kunnes tiistain ja keskiviikon välisenä yönä se oli ohi. Lähetin tiedoston Suomeen, pistin siskoni perään tulostamaan sen belgialaissuklaapalkalla ja menin nukkumaan. Aamulla hibiskus oli tehnyt komeat kukat kunniakseni:



Hyvää matkaa maailmalle ja esitarkastukseen, Iso G. Tapaamme sen jälkeen vielä uudelleen, mutta vanha suola janottakoon vain hetken. Meillä oli myös hetkemme, mutta voin myöntää, ettei tule ikävä. Paitsi ehkä vähän niitä laskiaispullia.

8 kommenttia:

  1. Onnittelut ja hyvää matkaa G:lle!

    Minun pitkäaikaisin projektini ei ihme kyllä ole ollut kirja. Yleensä olen noin puolessa vuodessa kursinut kokoon niin romaanit kuin tietokirjatkin. Mutta reilusti alle kirjan mittaiseen esseekokoelmaan sain tuhrattua (typotin ensin "turhattua") seitsemän vuotta. Lopulta naputtelin sen valmiiksi ihan vain siksi, että saisin sen valmiiksi, muusta viis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti G pärjää maailmalla eikä palaa kotiin maitojunalla.

      Puolen vuoden aika kirjaa kohden vaikuttaa kyllä tehokkaalta, joten ymmärrän hyvin, jos joku tuollainen roikkuja pistää vastapainoksi turhauttamaan. Onneksi tuollaisten ikuisuusprojektien valmiiksi saaminen lisää ainakin omalla kohdallani positiivista pystyvyyden tunnetta, että sinne sekin meni, vaikka en olisi uskonut! Sitä tarvitsee niiden epätoivon hetkien vastapainoksi. Omalla kohdallani ongelma on myös ns. paskojen luonnosten kauhu - yritän tehdä kerralla liian valmista - ja tähän deadlinen pelko on viisauden alku.

      Poista
  2. Kyllä gradutyö on just semmoinen juttu jota ei ikävöidä saatua valmiiksi:)Itsekin pakersin reilua puolta vuotta sen parissa kunnes lupulta sain tehdyksi. Se oli uskomattoman piristävä fiilis :)

    VastaaPoista
  3. Tutulta kuulostaa! Täällä eräs, joka roikutti G:tä nelisen vuotta gradusemman jälkeen. Stressasin ja tuskailin. Lopulta pakon (=tutkintouudistus) edessä kuraisin sen kokoon parissa kuukaudessa työn ohella. Arvosana ihan ok, mutta eipä sitä kukaan koskaan ole kysellyt.

    Varmaan vielä parisen vuotta valmistumisen jälkeen näin painajaisia valmistumattomasta G:stä ja puuttuvista opintomerkinnöistä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, gradupainajaisista voisi tulla ihan hyvin seuraava uniteemani niiden unien jälkeen, joissa joudun takaisin peruskouluun tai ylioppilaskokeeseen. Onneksi tunnelma ei ole kamala, ainoastaan kokeiden hankaluudet ahdistavat. Mutta eikö olekin ihana herätä ja ajatella, että sepä oli unta vain, lällällää? :)

      Kuulemma tutkinnonuudistus vaikutti monilla tuolla tavalla, silloinhan kai valmistui ennätysmäärä populaa hurjaa viivavainaata peljäten. Onneksi pääsit pakoon sitä, ja itsekin maisteriudun ennen kuin seuraava tutkinnonuudistus tulee.

      Poista
  4. Ihanasti kerrottu tarina matkastanne. Onnea tästä vaiheesta Ison G:n kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vielä on vähän matkaa jäljellä, mutta toivottavasti minun ja G:n kohtaaminen sujuu ystävällisissä merkeissä. :)

      Poista