torstai 10. tammikuuta 2013

Taiteiden isäntä kiittää ja kumartaa

Uutta vuotta, ystävät! Mainio työharjoitteluni Hollannissa loppui surrealistiseen joulukuiseen viikkoon, jonka aikana tanssin aamuneljään saksalaiskekkereissä, kohtasin öisen joulutorin ja pistäydyin Emmenin eläintarhassa ja perhospuutarhassa. Perhuspuutarha oli jännittävä kokemus, koska pelkään perhosia. (Ja kyllä, tiedän, että "ei ne nyt mitään pahaa tee!!!" ja olen kuullut sen aika monesti, mutta kuvitelkaa paksurunkoisen yöperhosen karvajalkojen hipsutus paljaalla ihollanne, niin ymmärrätte. Pelot eivät ole rationaalisia.) Halusin kuitenkin ylittää fobiani ja kuljin eksoottisen, perhosia kuhisevan huoneen läpi. Ainoa keino, jolla pystyin suoritukseen, oli se, että P käveli koko ajan takanani ja piteli minusta kiinni. Perhoset olivat kauniita kyllä, eksoottisia ja välkehtiviä, mutta niitä oli kamalan paljon. Jossain vaiheessa jokin laskeutui hiuksistoonikin, hyrrrr, mutta kaikkein pelottavimpia ja ehkä kiehtovimpiakin olivat hillittömän suuret tummasiipiset perhoset, jotka kökkivät imemässä hedelmiä ruokapaikoillaan.

Kävin katsomassa myös ihanan irlantilaisen Anúna-lauluryhmän konserttia. Sen jälkeen väsyneessä ja muuttotunkkaisessa päässäni soi tämä kappale viikon, mikä on sikäli hyvä saavutus, että kuoro ei edes laulanut sitä konsertissa:


Syksy kului loppujen lopuksi kauhean nopeasti, ja olisin halunnut tehdä paljon juttuja, joita en ehtinyt nyt, kuten tavata Hollannissa asuvia bloggaajia, käydä enemmän keikoilla ja museoissa, pistäytyä ihastelemassa lähellä olevan saaren karunkaunista luontoa ja jatkaa improteatterin opiskelua. Nyt olen ollut Suomessa ja miettinyt tulevaisuuttani. Vuosi 2013 on häitä lukuun ottamatta vielä tyhjä lehti, mikä on kiehtovaa ja pelottavaa. Olen nyt myös filosofian maisteri, master of arts elikkä taiteiden isäntä, kuten sen mieluusti käännän. Sain todistukseni joulukuun lopulla ja kummallisen yhteensattuman kautta ensimmäinen kouluopettajani sattui paikalle yleisöön. Mahtava yhteensattuma, koska koulu ja opettaja olivat yli 500 kilometrin päästä Helsingissä ja näimme viimeksi noin kaksikymmentä vuotta sitten. Riemuitsimme yhdessä tuoreista maistereista, joista muuan oli hänen lähisukulaisensa, ja totesimme, että opettajani on ollut täten läsnä ensimmäisenä ja viimeisenä koulupäivänäni ikinä. Ympyrä on sulkeutunut.

Satakieli antoi minulle taannoin (lue: syyskuussa) haasteen, jossa kohotetaan malja ihanille asioille. Koska olen tapani mukaan aina yhtä ajoissa (kröhöm), kohotan maljan nyt, koska syytä on.

Kohotan maljan siis...

1. ...ihmisille, tutuille ja vanhoille, sukulaisille ja ystäville ja niille, jotka tapaan vain hetken vaikka bussissa muutaman ystävällisen vaihdetun sanan verran mutta jotka rikastuttavat jotenkin maailmaa olemassaolollaan.

2. ...taiteelle. Niin kauan, kun maailmassa on hyviä katsomattomia elokuvia tai kuuntelemattomia musiikkikappaleita tai luettavia kirjoja, on jäljellä iloa ja toivoa. (Ja sinä hetkenä, kun ne loppuvat, voin palata takaisin vanhoihin hyviin suosikkeihini.)

3. ...ruoalle. Olen kaamea vatsanpalvoja. Söin tänään pastaa itse tekemäni pesto-punasipuli-tomaatti-halloumijuustokastikkeen kanssa, ja perskule, kun oli hyvää. Onneksi olen menossa naimisiin miehen kanssa, joka on paitsi kulinaristi myös mestarikokki.

4. ...luonnolle. Metsille, puistoille, eläimistölle, asfaltin raosta tunkeville voikukille. Kanoille! Pelottaville suurille eksoottisille perhosillekin.

5. ...oppimiselle. Jos kaikki muu hupi on kadonnut elämästä, jäljellä on aina oppiminen. Yliopistossa, yksikseen kirjoja lukemalla, elämänkoulussa, missä vain.

En lykkää haastetta eteenpäin kenellekään, tehköön ken haluaa. Sen sijaan tarjoan teille virtuaalisia kukkia, samppanjaa ja macaron-leivoksia. Suosittelen maisteriutumista kaikille, jotka sitä kohti pyrkivät!




4 kommenttia:

  1. PELOTTAVIA PERHOSIA! :D Mie kävin kerran Joensuun kasvipuutarhassa, jossa yhdessä huoneessa pyörittivät kaikenlasia perhosia vapaasti. Miulla oli semmonen tunne että joku syöksyy silmään kun en pystyny poiketa tieltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yyy! Olisin kävellyt varmaan aika reippaasti läpi. Hassua kyllä, lapsena minun piti mennä kuvataidekoulun retkelle Joensuun perhospuutarhaan, mutta en sitten kuumeen takia päässytkään ja olin tosi surullinen. Jokin niissä kuitenkin kiehtoo.

      Poista
  2. Moi,
    tosi kiva blogi sulla. Erityisen mielenkiintoisen siitä tekee se, että kävin juuri ennen joulua Gentissä. En kylläkään viipynyt kuin yhden iltapäivän verran, mutta ihastuin paikkaan samantien. :) Taisit juuri saada minusta uuden lukija blogillesi.
    Niin ja onnittelut 'taiteiden isännän' arvosta. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, tervetuloa! Ja kiitos! Toivottavasti ehdit käydä Gentissä joskus uudelleen, itse löydän vieläkin uusia paikkoja kaupunkierroksillani keskustassa.

      Poista