keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Kauhistuksen kanahäkki

Tänään ehdin pohtia moneen kertaan sellaisia ilmauksia kuin kauhistuksen kanahäkki, juosta kuin päätön kana ja kanan lento. Täytyy myöntää, että kananaivot kävi myös mielessä, vaikka se ei olekaan reilua noiden luontokappaleiden kekseliäisyyttä kohtaan.

Palasin viime sunnuntaina belgialaiselta perhepäivälliseltä kotiin sylissäni laatikko, josta kuului vaimeaa kotkotusta. Kanamme - joita kutsutaan nokkela-pokkelasti mustavalkoisuutensa takia nimillä Peper ja Zout eli pippuri ja suola - saapuivat takaisin takapihallemme oltuaan Hollannin-harjoitteluni aikana eli puolisen vuotta evakossa mieheni vanhempien kanatarhassa. Rauha oli maassa ja ruokaa ja uutta juomavettä saatavilla.

Maanantaina huomasimme, että toinen kanoista käppäili pihalla tarhan ulkopuolella. (Täytyy tunnustaa, ettemme tiedä kumpi - emme enää erota niitä toisistaan, koska aluksi laihempi Zout on tervehtynyt ja pulskistunut Peperin veroiseksi.) Mies avasi kanatarhan oven ja juoksi kanan perässä oikeasta kulmasta niin, että kana pinkaisi karkuun ja oviaukosta sisään. Mies selitti maalaispojan elkein, että näin ne saa kätevästi tarhaan koskematta niihin. Jäimme ihmettelemään, miten kana oli karannut - aidanko raoista pujahtamalla?

Tässä välissä täytyy kertoa vähän kanojemme käyttäytymisestä. Vaikka olemme kohdelleet kanojamme hyvin, niillä on ruokaa ja paljon liikkumatilaa, jostain syystä ne menevät sekaisin, jos ihminen käveleekään lähelle tai jos varsinkaan joku koskee niihin. Mieheni vanhempien kanoista on tullut samanlaisella kasvatuksella ja ihmisaltistuksella leppoisia maalaiskanoja, jotka antavat ottaa itsensä syliin ja melkein näyttävät viihtyvänkin siellä. Paha vain, että villikanojemme ruoansaanti on riippuvainen on meistä kaameista ihmishajuisista jättiläisistä, joten meidän täytyy häiritä niiden rauhaa ainakin kerran päivässä. Ruokahetkistä kanat selviävät hetkellisellä piilottelulla, mutta muutosta uuteen paikkaan tai mahdollisista terveystarkastuksista tulee yleensä traumaattinen show.

Kun menin viemään tiistaiaamuna kanoille ruokaa, toinen kanoista käppäili taas onnellisesti pihalla aidan väärällä puolella. Ei siinä mitään, mutta aidat naapureiden puolelle eivät ole tiiviit eivätkä niistä kaikki varmasti tiiviit kadulle päin. En halunnut saattaa kanaa vaaraan enkä halunnut myöskään sen liittyvän paikalliseen villikanajengiin (täällä on oikeasti sellainen, peräisin karanneista kotikanoista), joten yritin saada sen aitaukseen maalaispoikatempulla. Mutta kanapa ei totellut. Se kirmasi iloisesti tarhan ohi, ja kun yritin tulla perässä, se jatkoi taas toiseen suuntaan. Lopulta se huomasi saman kuin minä - että aidat naapureiden pihoille eivät todellakaan ole tiiviit - ja pujahti pensasaidan raosta toiselle puolelle. 

Mietin, miten muotoilla naapurin eläkeläispariskunnalle hollanniksi lause: "Anteeksi, mutta kanamme karkasi pihallenne, toivottavasti se ei syö istutuksianne." Helppo homma. Mutta kun kana oli ensin lymyillyt naapurin autuaalla pihalla, se palasi takaisin omalleen. Silloin yritin taas kokeilla saartotaktiikkaa, jolloin koko kuvio toistui da capo al fine ja päättyi taas naapurin pihalle livahtamiseen (kanan) ja suomenkieliseen kiroiluun (minun). Tällä kertaa seurasin perässä, koska koin olevani henkisesti tarpeeksi vahva mahdolliseen hollanninkieliseen kana- small talkiin. Hölkötin kanan perässä tarkoituksena saada se pujahtamaan aidan raosta omalle pihallemme, mutta sepä lensikin sinne sulavasti kaksimetrisen aidan yli.

Näin siis selvisi se, miten kanamme pääsevät karkuun. Näemmä evakkoaikana tuli opittua uusia taitoja.

Kuvan rauhallinen sylikana ei liity tapaukseen.

2 kommenttia:

  1. Sulat pitää leikätä pois siipien lopusta. Mulla on selkeä muistikuva siitä, että isoisoäitini teki niin jotta kanat ei pystynyt lentää aidan yli. Taitaa kuulostaa kauhealta, mutta kanat ei varmaan tunne siitä paljon kun kyse on vain sulista.

    Hauska juttu muuten, kuvitellessani tapahtumia oli vain pakko hymyillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, me tehtiin juuri niin. Sulissahan ei sinänsä ole tuntohermoja, joten niiden leikkaaminen on vähän sama kuin leikkaisi hiuksia, mutta kana säikähti kiinniottamista ja aloitti kauhean metelin. Lintuparka! Onneksi ne ovat nyt rauhoittuneet ja toipuneet traumoistaan.

      Poista