tiistai 26. maaliskuuta 2013

Murheita

Moi Talvi,

kiitos, kun tulit seuraksemme ja annoit ulkomaan asukinkin nauttia valkoisuudestasi tänä vuonna. Olet kuitenkin suorittanut tehtäväsi jo monin tavoin tolkusti, joten voisit mennä nyt hyvin ansaitulle lomallesi ja antaa Kevään astua työvuoroon.

Yst. terv. "Yksi monien puolesta"

Takapihan maaperästä puskee sentään jotain esiin

Tällaista täällä nyt on, eikä koleutta pääse lämmityksestä huolimatta oikein sisälläkään pakoon, ellei kökötä takkatulen vieressä. Viime vuonna samoihin aikoihin istuimme t-paidat päällä pihalla ja illalla grillasimme ja tuijotimme tähtiä. (Tähtiä emme siis grillanneet.) Nyt pukeudun edelleen takkeihin ja villasukkiin, joissa tuntuu talven tunkkainen paino. 

Toki Belgiassa kevät on silti aikaisemmassa kuin Suomessa. Olenkohan turtumassa siihen? Jos muuttaisiin vaikka Thaimaahan, alkaisinkohan silloin hytistä 20 asteessa?

Talviasia lähinnä harmittaa lievästi, mutta mieheni perhe on kärsinyt oikeastakin surusta menetettyään viikko sitten lemmikkilampaansa ja tämän kolme karitsaa synnytyksessä. Sien-lammas on ollut perheellä viisi vuotta, ja mieheni ja hänen siskonsa pitivät siitä erityistä huolta, koska se poloinen joutui inhimilliselle pulloruokinnalle syntymänsä jälkeen emon hylättyä sen liian vaivan arvoisena. Lampaasta kasvoi tuhti päkä, joka määki möreällä vanhan ukon äänellä. Odotimme kolmea pientä hoikkakoipista otusta loikkimaan kevätlaitumille. Viime tapaamistemme aikoina Sien oli erityisen kesy ja tuli mielellään rapsuteltavaksi - ehkä siksi, koska tiesi saavansa ihmisiltä apua synnytykseensä. Inhimillinen apu ei pystynyt kuitenkaan auttamaan, ei myöskään lääketiede, vaikka mieheni vanhemmat ja eläinlääkäri tekivät parhaansa synnytyksen kanssa ja heräsivät viimeisen tiineysviikon kanssa monta kertaa yössäkin katsomaan, että kaikki olisi kunnossa.

Eipä tullut karitsoja kevätlaitumille, eipä tullut edes niitä kevätlaitumia. 

Lampaista parhain viisi vuotta sitten


4 kommenttia:

  1. Talvikeli ei täälläkään naurata. Rakastan kyllä talvea, mutta ei maaliskuun lopussa. Oikeeta kevättä kansalle, kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Onneksi täällä Belgiassa on nyt Suomen-matkan jälkeen kevät jo kunnolla päällä, takapihakin täynnä erivärisiä kukkia. :)

      Poista
  2. Voi Sien päkää ja pikku karitsoja. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tällaisetkin tapaukset kuuluvat valitettavasti idylliseen maalaiselämään. :(

      Poista