keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Ei tällä kertaa Warholin sukua

Selätin tänään yhden pelkoni. Minä, rohkea ja hurja nainen, kävin elämäni ensimmäistä kertaa kampaajalla ulkomailla. Vaikka olen asunut elämästäni yhteensä kaksi ja puoli vuotta muilla mailla vierahilla, olen onnistunut ansiokkaasti välttelemään kampaajia. Olen jopa tarkoituksella hankkinut pidä ja pese -malliin, jolle riittää latvojen leikkaus useamman kuukauden välein. Suomen-lomilla olen suunnannut usein erään pohjoisen pikkukaupungin tutulle kampaajalle, jonka kanssa on käyty latvojen nyrsimisen ohessa läpi koko perheen kuulumiset.

Viime reissullani Suomessa oli kuitenkin pääsiäinen ja kampaamo kiinni, joten kuiviksi rupsahtaneet latvani saivat rehottaa rauhassa. Belgiaan palattuani rohkaistuin ja hankin ajan kotikadullani asuvalta kampaajalta.

En noin yleisesti ottaen todellakaan ajattele, että ei-suomalaisten kädenjälki olisi automaattisesti huonompaa, vaan olen pelännyt kieliongelmien, kulttuuristen kauneuspreferenssien ja hiusten kopeloimisen intiimiyden yhteentörmäystä. Mielessäni on muuan toverin tarina, jolle virolainen kampaaja julisti: "Sinä olet nainen! Sinun täytyy muuttua!", kun ystäväni ei halunnut värjätä hiuksiaan. (Minäkin olen nainen enkä halua muuttua.) Ja myös muuan anekdootti, kerrottu jossain muinaisessa Sinikka ja Tiina Nopolan haastattelussa: toinen Nopolan siskoksista oli Ranskassa ja halusi mustan tukan, mutta sekoitti ranskan valkeaa tarkoittavan sanan blanc ilmeisesti englannin sanaan black ja marssi ulos päässään tyylikkään synkistelytukan sijasta Andy Warhol -pörrö.

Mielikuvissani tapahtuma menee näin: Astun kampaamoon. Mökellän jotain kummallista, joka ei ole oikein englantia eikä hollantia. Kampaaja istuttaa minut tuoliin. Kampaaja ihmettelee ääneen, että oijoi, onpa hassu pohjoismainen ohut vauvantukka, hahahaa! Kaikki muut kampaamon työntekijät kokoontuvat hämmästelemään sitä. Tukkaa harotaan, seuraa yleistä hilpeyttä. Koska hollannintaitoni ovat lamaantuneet enkä saa selitettyä, että ihan vain tasaus tulisi, palaan kotiin päässäni epäsymmetrinen shokkiväreillä tuunattu kukonheltta.

Oikeasti tapahtuma meni näin: Astun kampaamoon. Puhuin ihan kohtuullista hollantia. Kummallakaan ei ollut vaikeuksia ymmärtää, mitä halusin. (Kysyin toki pelkoskenaarion välttämiseksi etukäteen mieheltä, mikä on "latvojen tasaus" hollanniksi.) Kampaaja oli ystävällinen nuori nainen. Ainoa hiuksiani koskeva toteamus oli, että ovat nuo latvat päässeet vähän ohuiksi - ihan hyvä, kun leikataan. Leikkaukseen meni pari hassua minuuttia, jälki oli kelpoa ja koko homma maksoi kymmenen euroa, yli puolet vähemmän kuin yleensä Suomessa.

Tämän kokemuksen rohkaisemana varasin samalle kampaajalle ajan heinäkuulle hääkampaukseen. Sen verran sentään pitää uskaltaa pistää ranttaliksi elämässä.

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Polterabend ja muita seikkailuja

Palasin viime yönä Suomesta. Lentokoneesta ulos astuessani vastaan tulvahti Belgian kevät, Suomen raikkautta kukkaisampi ja pehmeämpi ilma. Nyt takapihan narsissit, esikot ja tulppaanit hohtavat keltaisina, punaisina ja oransseina, lämpötila kipusi viikonloppuna yli kahdenkymmenen ja puut ovat silmuista raskaat.

Suomessa, niin koleassa mutta niin rakkaassa, tapahtui muun muassa seuraavia jännyyksiä:

Taivaallinen repolainen huiski Kainuussa hännällään vihreää.


Tapasin sukulaisia ja ystäviä, muun muassa tätini luona erään kissaolennon.


Pääsin kävelemään vetten päällä äitini muinaisissa pilkkihaalareissa. Kovin oli arktista, mutta sentään taivaallinen mollukka soi valoaan palvojalleen.


Helsingissä suoritin tämän polttareiksi kutsutun initaatioriitin ihanien ystävieni seurassa. Päivään sisältyi brunssi, naurujoogatunti Onnellisuusopistolla, kolmen lajin herkkulounas ravintola Juuressa ja lopuksi saunomista.Oi kun sielua ja kehoa ravittiin!

Brunssilla nautittiin juustoja.

Sain myös hääkakun.

Ravintola Juuri tarjoksi alkupalasi sapaksia eli suomalaisia tapaksia.

Ennen saunaa hippaloin Helsingin keskustassa häähörhötin päässäni.

Kun olin Suomessa, P vietti oman pääsiäislomansa Ugandassa. Hän kävi moikkaamassa siellä siskoaan, joka kirjoittaa nyt graduaan siitä, miten entiset ugandalaiset lapsisotilaat ovat sopeutuneet koulutussysteemiin. Tänä aamuna P palasi kotiin, seisoi yhtäkkiä etuovella kumman ruskettuneena ja tuoksui Afrikassa poltetulta puulta, lämpimältä maalta ja vierailta partavesiltä. Viimeisimpään löytyi arkinen selitys: P ja hänen matkatoverinsa eli siskon kumppani joutuivat viettämään paluumatkallaan Arabiemiraatti-välilaskunsa takia tolkuttomasti aikaa lentokentillä, eikä Afrikassakaan kuulemma löytynyt lämpimiä suihkuja kuin kaksi kertaa kahden viikon aikana. Kun miehet huomasivat jossain vaiheessa hygieniapuolen pettävän, he suuntasivat tax free -kauppaan ja suihkivat historiallisen ylhäisön tapaan inhimillisten odööriensä peitoksi miesten parfyymejä. Suihkun puutteesta ja suurista räpisevistä hyönteisistä huolimatta matka oli ikimuistoinen, mutta se onkin jo toinen tarina se.