keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Ei tällä kertaa Warholin sukua

Selätin tänään yhden pelkoni. Minä, rohkea ja hurja nainen, kävin elämäni ensimmäistä kertaa kampaajalla ulkomailla. Vaikka olen asunut elämästäni yhteensä kaksi ja puoli vuotta muilla mailla vierahilla, olen onnistunut ansiokkaasti välttelemään kampaajia. Olen jopa tarkoituksella hankkinut pidä ja pese -malliin, jolle riittää latvojen leikkaus useamman kuukauden välein. Suomen-lomilla olen suunnannut usein erään pohjoisen pikkukaupungin tutulle kampaajalle, jonka kanssa on käyty latvojen nyrsimisen ohessa läpi koko perheen kuulumiset.

Viime reissullani Suomessa oli kuitenkin pääsiäinen ja kampaamo kiinni, joten kuiviksi rupsahtaneet latvani saivat rehottaa rauhassa. Belgiaan palattuani rohkaistuin ja hankin ajan kotikadullani asuvalta kampaajalta.

En noin yleisesti ottaen todellakaan ajattele, että ei-suomalaisten kädenjälki olisi automaattisesti huonompaa, vaan olen pelännyt kieliongelmien, kulttuuristen kauneuspreferenssien ja hiusten kopeloimisen intiimiyden yhteentörmäystä. Mielessäni on muuan toverin tarina, jolle virolainen kampaaja julisti: "Sinä olet nainen! Sinun täytyy muuttua!", kun ystäväni ei halunnut värjätä hiuksiaan. (Minäkin olen nainen enkä halua muuttua.) Ja myös muuan anekdootti, kerrottu jossain muinaisessa Sinikka ja Tiina Nopolan haastattelussa: toinen Nopolan siskoksista oli Ranskassa ja halusi mustan tukan, mutta sekoitti ranskan valkeaa tarkoittavan sanan blanc ilmeisesti englannin sanaan black ja marssi ulos päässään tyylikkään synkistelytukan sijasta Andy Warhol -pörrö.

Mielikuvissani tapahtuma menee näin: Astun kampaamoon. Mökellän jotain kummallista, joka ei ole oikein englantia eikä hollantia. Kampaaja istuttaa minut tuoliin. Kampaaja ihmettelee ääneen, että oijoi, onpa hassu pohjoismainen ohut vauvantukka, hahahaa! Kaikki muut kampaamon työntekijät kokoontuvat hämmästelemään sitä. Tukkaa harotaan, seuraa yleistä hilpeyttä. Koska hollannintaitoni ovat lamaantuneet enkä saa selitettyä, että ihan vain tasaus tulisi, palaan kotiin päässäni epäsymmetrinen shokkiväreillä tuunattu kukonheltta.

Oikeasti tapahtuma meni näin: Astun kampaamoon. Puhuin ihan kohtuullista hollantia. Kummallakaan ei ollut vaikeuksia ymmärtää, mitä halusin. (Kysyin toki pelkoskenaarion välttämiseksi etukäteen mieheltä, mikä on "latvojen tasaus" hollanniksi.) Kampaaja oli ystävällinen nuori nainen. Ainoa hiuksiani koskeva toteamus oli, että ovat nuo latvat päässeet vähän ohuiksi - ihan hyvä, kun leikataan. Leikkaukseen meni pari hassua minuuttia, jälki oli kelpoa ja koko homma maksoi kymmenen euroa, yli puolet vähemmän kuin yleensä Suomessa.

Tämän kokemuksen rohkaisemana varasin samalle kampaajalle ajan heinäkuulle hääkampaukseen. Sen verran sentään pitää uskaltaa pistää ranttaliksi elämässä.

2 kommenttia:

  1. Onnea ensimmäisen belgialaisen kampaamokokemuksen johdosta. Itselläni on epäonnistuneita kokemuksia montakin Itävallasta ja täältä Belgiasta, mutta oman kokemukseni mukaan nimenomaan erikoisemmat hiustyylit tuottavat ongelmia. Tästä syystä omakin pehkoni on tavallistunut huomattavasti Belgiaan muutettuani. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Perustukalla kyllä pärjää, onneksi. :)

      Poista