keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Wu-wei (eli auringonkukista, kolmikymppisyydestä ja sikiöstä)

Kun olimme Suomessa kesällä, veimme kanat mieheni vanhemmille hoitoon kuukaudeksi. Palattuamme ja haettuamme kanat meitä odottikin mahtava yllätys: pihamme takana oleva kana-aitaus olikin kasvanut täyteen leimuavankeltaisia auringonkukkia. Kanojen ruokaan kuuluu auringonkukansiemeniä, ja syöjien puutteessa ne olivat lähteneet itämään itsekseen kohti korkeuksia. 



Auringonkukkien kasvun katselemisesta tulee mieleen taolainen käsite wu-wei, jonka voisi kääntää jonkinlaiseksi ei-toiminnaksi. Ei-toiminta on jonkinlaista positiivista passiivisuutta, luonnollisen tapahtumien mukaista toimintaa ja liian ohjailun ja päsmäröinnin välttämistä. Siksi puutarhan kummallisuuksien seuraaminen onkin mainio filosofien harjoitus wu-wein kanssa. Myös monilla muilla osa-alueilla - lastenkasvatuksesta valtion johtamiseen - epätekemisen ja tekemisen tasapaino on tärkeä. Itse olen huomannut sen nyt maalauskurssilla, jossa olen käynyt syksyn mittaan. Toisaalta pitää kokeilla, yrittää ja tarttua uusiin ideoihin, toisaalta pitää luottaa siihen, että prosessi kyllä liikkuu itsekseenkin jonnekin, kun vain ohjailee sitä panikoitumatta. Paperille roiskahtaneesta tahrasta saattaa syntyä asetelman uusi väriläikkä tai valuva maali luoda jotain yllättävää.


Ilmatarkin tietää, kuinka olla positiivisesti passiivinen.

Sillä aikaa kun auringonkukat ovat kasvaneet, levittäneet hohtavankeltaiset teriöntä ja sitten alkaneet rupsahtaa ja rusehtua, kroppani on ikääntynyt kolmikymppiseksi ja sisälläni kasvava vauvahenkilö on kaksinkertaistanut painonsa ihan itsekseen. Matkustin lokakuussa Suomeen ja pidin kaksossiskoni kanssa kuusikymppisjuhlat käymällä kylpylässä, niin kuin kuusikymppiselle kuuluu, ja löllöilimme runsaasti lämpimissä vesissä ja kanelin-, tervan- ja appelsiinintuoksuisissa saunoissa. Belgiassa ja monessa muussa maassa muuten saunomista ei suositella raskausaikana, mutta luotan asiassa suomalaistietoon. Muuten suositukset graavattujen kalojen, raakamaitojuustojen ja sellaisen välttämisestä ovat aika lailla yhteneväiset. Raskaudessakin tietty positiivisen passiivinen ihmettely on ollut usein rakentavin tapa suhtautua kehon muutoksiin: kas, tästä tuli nyt tällainen, enpä olisi tiennyt etukäteen. Rehellisyyden nimissä on kyllä sanottava myös, että kehoni on muuttunut huomattavan vähän: ei raskausarpia, ei selvästi lisääntyneitä suonikohjuja, ei linea negraa, ei räyhyaknea, ei kasvanutta kengänkokoa - ei ainakaan vielä. Samat vaatteet sopivat lukuun ottamatta niitä, joiden pitäisi mahtua vyötärön ympärille. Ainoa selvästi näkyvä muutos on mahapallero, joka sisältää persoonan, pian minusta erillisen ja yllätyksiä täynnä olevan. Ohjakoon hänen eloaan vanhempiensa kasvatusperiaatteiden lisäksi rentous ja positiivinen ihmettely vailla suuria suunnitelmia: tuollainenkin meidän geeneistä voi muodostua, omansa, erilainen.