maanantai 9. helmikuuta 2015

Ihan hitosti kettukarkkeja

Vauva-arki on lähtenyt hyvin käyntiin. Pienhenkilö syö ja nukkuu tolkusti ja on muuttunut varsin potraksi. (Kiinnostava kielellinen ilmiö sinänsä, ettei adjektiivia potra käytetä koskaan muulloin kuin sanan poika yhteydessä, kuten Markus Kajo jossakin pakinassaan totesi. Että ei sanota, että ostinpa torilta potria vihanneksia.) Olemme saaneet ihania vauvalahjoja, Suomesta myös. Kiitos teille kaikille!

Tänään, arvon lukijat, aion kertoa teille belgialaisista vauvatavoista. Kun pienhenkilö putkahtaa maailmaan, on tapana  lähettää kavereille, sukulaisille, tuttaville ja työkavereille vauvakortit. Kortit saatetaan lähettää hyvinkin pian syntymän jälkeen, yleensä jopa niin, että ne ovat kaikkia yksityiskohtia myöten valmiina ennen syntymää. Sitten vauvan synnyttyä painofirmalle lähetetään tekstiviesti, jossa kerrotaan syntymäaika, pituus ja paino. Kortin idea on tiedottaa, mihin osoitteeseen vauvakäynnille voi tulla. Siinä kerrotaan myös mahdollisen lahjalistan osoite tai tilinumero, vähän niin kuin hääkutsuissa. Tapa tuntuu ymmärrettävästi monista oudolta - "tule käymään täällä, ja anna sitten rahaa, kiitos" - mutta täällä siitä pidetään kai yleisesti ottaen kätevänä eikä siitä oteta turhia paineita. Joku saattaa laittaa tilille rahaa, moni ei, ja se on täysin ok.

Vauvavierailut ovat yleisiä heti syntymän jälkeen, Jotkut tuoreet vanhemmat laittavat jopa vauvakortteihin mukaan synnytyssairaalan huoneen, ja sitten on ihan todellinen riski, että yhtäkkiä univelkainen imetystä opetteleva äiti kohtaa lauman pirteitä työkavereita sairaalasängyssä lojuessaaan. Itse emme halunneet tehdä niin (minkä voi ehkä edellisen virkkeen muotoilusta päätellä), mutta mielestäni oli mukavaa, että jo sairaalaan tuli muutama toivottu vieras piristämään kummaa kaoottista vauva-arjen alkua. Toki jos olisimme olleet ihan kahjoväsyneitä, emme olisi vielä kutsuneet tyyppejä käymään vielä niin aikaisin.

Itse lähetin kortit Suomeen vain perheelle, koska tapa ei vielä liene sielläpäin tuttu, mutta Belgiassa jakelimme niitä enemmän. Vauvan tuoreet kummitädit (minun ja miehen sisko) kustansivat kortit jalosti, ja miehen sisko vietti vielä yhden tovin nyperrellen pikkukettuja paikoilleen korttiin haettuaan ne painosta.

Kun vieras tulee käymään, heille annetaan pieni rasiallinen karkkia, jota kutsutaan nimellä doopsuiker eli kastesokeri. Doopsuikerit ovat yleensä ison ranskanpastillin näköisiä makeisia, mutta nykyään niistä on paljon variaatioita. Karkkeja on tapana viedä myös työpaikalle tai tarjota asiakkaille, jos itse sattuu työskentelemään vaikka pienessä putiikissa. Esimerkiksi juuri ennen vauvamme syntymää lähiapteekkari tarjosi meille karkkeja, koska oli tullut itse isoäidiksi, ja siinä sitten juttelimme jälkikasvuista.

Koska halusimme belgialaisten vauvameininkien keskelle jotain suomalaista, tilasimme doopsuikerien sijaan Fazerin kettukarkkeja Suomesta. Belgialaisten mielestä ne olivat kiehtovia uutuuksia. Tosin arvelen, että mahdolliset tulevat vieraat saavat kettukarkkien sijasta belgialastoffeeta, koska kettukarkit ovat huvenneet nopeasti. Suomi-ikäväisellä allekirjoittaneella on osuutta asiaan.

Näin hoidetaan siis vauvatavat à la Unikkoversumi:

Teetä vierailijoille kortteja. 

Tilaa Suomesta ihan hitosti kettukarkkeja, koska haluat olla erilainen.

Osta Belgiasta ihan hitosti pieniä valkoisia laatikoita ja taittele ne.

Avaa pussit. Älä syö liikaa karkkeja.

Älä syö ainakaan ihan hirveästi...

...koska niitä täytyy riittää jokaiseen laatikkoon.

Koristele laatikot söpöllä nimitarralla. Älä vaida nimeä syntymän jälkeen.

Nypertele päälle vielä rusetit flaamilaista poliisisarjaa katsellessa.